Mikko Manner jatkaa Kärppien ruorissa vuoteen 2020

LIIGA / Uutinen
Mikko Manner nähdään Kärppien vaihtoaitiossa vielä kuluvan kauden jälkeenkin.
Kuva © Sirpa Pöyhönen
Ensimmäistä kauttaan Liiga-seuran päävalmentajana toimiva Mikko Manner jatkaa tehtävässään ainakin vuoteen 2020 asti.

Kärpät ja nykyinen vastuuvalmentaja Mikko Manner ovat sopineet pestin jatkumisesta kahden tulevan kauden ajan. Alkuperäinen sopimus sisälsi kuluvan kauden lisäksi option kaudesta 2018-2019, joka päätettiin käyttää. Optiokauden päälle solmittiin vielä vuoden jatkosopimus, jonka myötä Mannerin nykyinen sopimus kattaa kaudet 2018-2020.

Manner oli hyvillään jatkosopimuksen syntymisestä.

— Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että seura käytti option ja halusi pitää minut vielä lisävuoden. Vastuuvalmentajana urani on vielä alkutekijöissään, joten on hienoa jatkaa seurassa, jossa kaikista pidetään hyvää huolta ja ihmisen on hyvä olla, kertoo Manner Kärppien kotisivuilla.

Myös Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho oli tyytyväinen lopputulokseen.

— Olemme erittäin tyytyväisiä siihen miten Mamba ja koko valmennustiimi on tehnyt työtään. Mannerin sopimuksen jatkaminen oli helppo päätös. Seuran tulevaisuuden kannalta oli tärkeää, että jatkosopimuksen kanssa voitiin tulla julki näin hyvissä ajoin, päättää Aho.

» Lähetä palautetta toimitukselle