Mike Stapleton Leksandiin

LIIGA / Uutinen
Kesken viime kauden Espoon Bluesia vahvistamaan hankittu NHL-veteraani Mike Stapleton jatkaa pitkää peliuraansa Ruotsissa ja siirtyy Elitserienin Leksandiin.

Stapleton pelasi ensimmäistä kertaa Ruotsissa jo kolmetoista vuotta sitten, kun hän kävi hakemassa tuntumaa eurooppalaiseen pelityyliin silloin ykkösdivisioonaa pelanneen Arvikan riveissä. Talvella 1989-1990 Stapleton oli vasta farmin ja NHL:n väliä seilannut nuori lupaus, joka saapui Ruotsiin pelatakseen samoilla seuduilla veljensä kanssa, mutta ensimmäisen Ruotsin komennuksen jälkeen hän vakiinnutti vähitellen paikkansa NHL:ssä. NHL-vakiopaikka säilyikin kokonaiset 12 vuotta, aina kevääseen 2001 saakka.

Viime talvena Stapleton muistetaan yhtenä Christian Ruutun onnistuneista pelaajahankinnoista, jotka käänsivät Espoon Bluesin kurssin sellaiseksi, että joukkue selviytyi lopulta niukasti pudotuspeleihin. 697 NHL-ottelun mies Stapleton oli puolustavan pelin spesialisti Pohjois-Amerikassa eikä farmiliigoja lukuunottamatta koskaan juhlinut pisteillä, mutta Euroopassa miehen taidot riittivät myös suureen rooliin kiekollisessa pelissä. Bluesin kausi oli Stapletonille onnistunut paitsi tehollisesti - 41 ottelussa 37 pistettä - myös muuten, sillä Stapleton oli kokemuksellaan tärkeä lenkki joukkueelle.

Lähde: Hockeymagasinet.com

» Lähetä palautetta toimitukselle