Mikael Granlund HIFK:hon

LIIGA / Uutinen
Kovaan mediakohuun viime aikoina noussut lupaava juniori Mikael Granlund jättää Oulun ja siirtyy Helsingin IFK:hon. Uusi sopimus on pituudeltaan kaksivuotinen.

Granlund ajautui Kärppien kanssa sopimuserimielisyyksiin ja lopulta nuorukainen päätti jättää kotiseutunsa. Kärppien riveissä hän ehti pelata lähes kolme kautta. Tuota ennen hän kiekkoili Laser HT:ssä.

– Olemme iloisia, että Mikael valitsi juuri IFK:n. Tietojemme mukaan usea SM-liigaseura oli osoittanut kiinnostusta häntä kohtaan. Asia nousi esille viikonlopun aikana ja yhteinen sävel löytyi nopeasti, sanoo IFK:n urheilutoimenjohtaja Tom Nybondas seuran verkkosivuilla.

– Uskon, että tämä on myönteinen asia koko IFK-perheelle, niin seuralle kuin kannattajillemmekin.

Granlund pelasi Kärppien edustusjoukkueessa tällä kaudella kaksi ottelua, kunnes sopimuksissa tuli erimielisyyttä. Pääosin hänen kautensa on sujunut A-nuorissa.

– Kun selvisi, että en voi jatkaa vanhassa seurassani, valitsin IFK:n useista eri vaihtoehdoista. IFK:ta haastavampaa paikkaa pelata ei Suomesta löydy - siksi se kiehtoi, Granlund kertoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle