Mika Strömberg KalPan kakkosvalmentajaksi

LIIGA / Uutinen
Pitkän pelaajauransa viime kauteen päättänyt Mika Strömberg siirtyy uusien haasteiden pariin jääkiekkoilun saralla miehen ottaessa kontolleen KalPan kakkosvalmentajan pestin.

Liigaurallaan yhteensä 761 runkosarja- ja pudotosupelikamppailua Jokerien, HPK:n ja viimeisimmäksi KalPan sotisovissa pelannut Mika Strömberg, 40, iski päättyneen SM-liigakauden 2009–2010 jälkeen hokkarit naulaan yhdessä toisen kokeneen konkarin Kalle Sahlstedtin kanssa.

Veri veti kuitenkin monissa liemissä keitetyn konkarin myös jatkossa jääkiekkoilun pariin. Tämän seurauksena Strömberg otti vastuulleen KalPan kakkosvalmentajana kolmen edelliskauden 2007–2010 toimineen, mutta tulevaksi pelisesongiksi kuopiolaisseuran A-nuorten vastuuvalmentajaksi siirtyneen Tuomas Tuokkolan auki jättämän pestin. KalPan päävalmentaja Pekka Virta saakin täten avukseen virtaa täynnä olevan ex-liigapuolustajan.

– Valmentaminen on ollut mielessä jo pidemmän aikaa. "Peksi" soitti ja kysyi kiinnostusta, pari päivää mietin ja en voinut vastustaa kiinnostusta. Tämä on loistava tilaisuus, toteaa Strömberg innoissaan.

– Puolustuspelaamiselle varsinkin uskon, että minulla on annettavaa, muutama vuosi on tullut pelattua huipputasolla ja on muodostunut jonkinlainen näkemys pelistä. "Peksin" kokemus auttaa varmasti paljon, valmentaminen on itselle kuitenkin vielä ihan uutta.

– Haimme Pekalle tueksi meidän pelisysteemin tuntevaa ja sitä arvostavaa henkilöä ja löysimme parhaan vaihtoehdon hyvin läheltä. Tämä on Mikalle uusi, iso haaste uralle ja mies on motivoitunut kehittämään itseään ja pelaajiamme uudessa roolissa, KalPan urheilutoimenjohtaja Kimmo Kapanen kommentoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle