Mika Nieminen Ilvekseen

LIIGA / Uutinen
Mika Nieminen, yksi Suomen kaikkien aikojen maajoukkuepistehaista, siirtyy HIFK:n paidasta ensi kaudeksi kotikonnuilleen Tampereen Ilvekseen.

Nieminen on luonut pitkän ja menestyksekkään uran ympäri Eurooppaa. Nieminen pelasi viime kaudella kohun ympäröimässä HIFK:n joukkueessa. 50 pelissä "Veikko" keräsi tehot 9+28=37 ja istui jäähyaitiossa 22 minuuttia. Nieminen on Suomen maajoukkueen kaikkien aikojen pistepörssissä toisena joukkuetoverinsa Raimo Helmisen jälkeen.

Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtaja Risto Jalon mukaan hyvin motivoitunut Ilvestaustainen huippupelaaja on merkittävä vahvistus Ilveksen nykyjoukkueelle. Nieminen itse kertoo miettineensä paluuta Ilvekseen jo monien vuosien ajan, mutta vasta nyt palaset viimein loksahtivat kohdalleen ja ympyrä sulkeutuu.

Siirtoon ratkaisevimmin vaikuttanut tekijä lienee ollut juuri Niemisen halu palata "kotiin". Risto Jalo on silti joutunut punnitsemaan jalkakikkamestarin palkkaamista tarkkaan. "Veikko" kun on viime vuosina kerännyt mainetta ailahtelevana ja arvoituksellisena pelaajana, joka parhaana päivänään on täysin pitelemätön, mutta heikkoina hetkinään vaipuu jopa vilttiketjutasolle.

Ilveksen hyökkääjämateriaali vahvistuu Niemisen siirron myötä paperilla merkittävästi nousten aivan SM-liigan pelottavimpien ketjukalustojen joukkoon. Niemisen ja toisen merkittävän hyökkääjähankinnan, Roman Vopatin, avustuksella Ilves saa jalkeille toisenkin vaarallisen hyökkäyskolmikon Raimo Helmisen ketjun kantamaa vastuuta jakamaan. Eritoten ylivoimapeliin oikealta ampuva virtuoosimainen Nieminen tuo lisää vaihtoehtoja ja arvaamattomuutta. Kuka tahtoisi olla kaukalossa pyörimässä, kun kiekkoa virpovat ylivoimalla mieheltä toiselle Niemisen ja Helmisen kaltaiset virtuoosit - mahdollisesti samassa viisikossa?

» Lähetä palautetta toimitukselle