Mehtimäkeläinen: Jukurin kausi todennäköisesti ohi

MESTIS / Uutinen
Jukurin vamman tarkempi laatu selviää myöhemmin.
Kuva © Antti Varonen
Lauantain RoKi-ottelussa jalkansa loukanneen Jokipoikien Samuel Jukurin kausi on todennäköisesti ohi.

Samuel Jukuri jäi lauantaina kaatuneen RoKi-pelaajan alle ja loukkasi tilanteessa jalkansa. 19-vuotiaan nuorukaisen tilanteesta ei ole vielä varmuutta, mutta päävalmentaja Ari Aaltosen mukaan ennuste on huono.

− Pahalle se Samuelin tilanne nyt näyttää. Ei ihan varmasti voi sanoa, mutta todennäköisesti kausi on ohitse, Aaltonen kertoi Mehtimäkeläiselle.

Tarkempi tieto Jukurin vamman laadusta saadaan myöhemmin, kun hän on käynyt magneettikuvissa.

− Ainahan pieniä toiveita on. Vielä ei tiedetä, mikä se lopullinen vamma on. Murtumaa ei ole löytynyt ainakaan vielä, mutta jalka on niin turvoksissa, ettei sitä voida sulkea pois, totesi Aaltonen.

− Ensi viikolla ollaan varmasti viisaampia ja tiedetään sitten asiat varmaksi. Nyt vain toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle