Mats Sundin ripustaa hokkarit naulaan

NHL, MAAJOUKKUE / Uutinen
Yksi Ruotsin jääkiekkohistorian iso luku sai päätöksensä, kun hyökkääjä Mats Sundin ilmoitti lopettavansa jääkiekkouransa. Ensimmäinen eurooppalainen NHL:n ykkösvaraus ehti voittaa urallaan useita arvokisamitaleita ja pelata maailman kovimmassa kiekkosarjassa yli 1300 ottelua.

Mats Sundinin ansiokas NHL-ura sai alkunsa, kun Quebec Nordiques varasi nuorukaisen ensimmäisen kierroksen ensimmäisenä pelaajana vuonna 1989. Täten ruotsalaisesta tuli kautta aikojen ensimmäinen eurooppalainen ykkösvaraus. Hyökkääjä ei kuitenkaan siirtynyt heti Pohjois-Amerikkaan, vaan pelasi vielä vuoden kotimaassaan ja voitti myös Ruotsin mestaruuden.

Seuraavalla kaudella mies lähti Nordiquesiin ja teki heti tulokaskaudellaan 81 ottelussa pisteet 23+36=59. NHL-kauden jälkeen mies liittyi vielä Ruotsin maajoukkueen mukaan Suomessa käytyihin MM-kisoihin keväällä 1991. Tulos kisoissa oli huimaa ja miehen nimi piirtyi jo tuolloin suomalaisten silmiin. Sundinia tituleerattiin tuosta lähtien Suomen tappajaksi. Lopulta mies juhli maailman mestaruutta Tre Kronorin kanssa.

Sundinin NHL-uran isoin käänne oli vuonna 1994, kun hän siirtyi Toronto Maple Leafsin riveihin kohukaupassa, jossa toiseen suuntaan liikkui Wendell Clark. Ruotsalainen nousi Torontossa vuosien saatossa todella arvostettuun asemaan ja toimi lopulta myös seuran kapteenina useita vuosia. Lopulta Sundin edusti Maple Leafsia peräti 13 kauden ajan.

Viime kaudella keskushyökkääjä haki vielä uralleen uusia tuulia, ja liittyi pitkän jahkailun päätteeksi lopulta Vancouver Canucksin riveihin. Lopettamispäätöksen myötä talvi Kanadan länsirannikolla jäi 38-vuotiaan pelaajan aktiiviuran viimeiseksi. Sundin sai NHL-urallaan tähdistövalintojen ohella yhden henkilökohtaisen tunnustuksen, kun miehelle annettiin viimeisen Toronto-kauden päätteeksi hyvistä johtamistaidoista jaettava Mark Messier –palkinto.

– Jos olisin saanut valita, olisin pelannut 65-vuotiaaksi saakka. Valitettavasti jääkiekossa eläkeikä tulee aikaisemmin vastaan, Sundin sanoo sanomalehti Expressenin verkkosivuilla.

– Stanley Cup -sormus ei ollut väärässä, urani on ohi. Olen kuitenkin saanut kokea tuhat kertaa enemmän asioita, kuin olisin voinut uneksia.

Yhteensä Sundin ehti pelata NHL:ssä 1356 ottelua ja tehdä pisteet 564+785=1349. Noilla tehoilla mies on koko sarjan kaikkien aikojen pistetilaston sijalla 25 ja eurooppalaisten osalta neljäs. Lisäksi mies on piikkipaikalla Toronton piste- ja maalitilastossa.

NHL-uransa ohella Sundin ehti usein myös Ruotsin maajoukkueen mukaan. Miehen palkintokaapissa on MM-kisoista kolme kulta-, kaksi hopea- ja kaksi pronssimitalia. Hänet on myös valittu kahdesti kisojen parhaaksi hyökkääjäksi. Lisäksi Sundin voitti olympikultaa talvella 2006.

– Päätös tulee sydämestä. Minulla on ollut pitkä ura, olen pelannut aivan pikkupojasta saakka. Kaikkea ei voi tiivistää. Tämä on ollut mahtava matka ja tunnen itseni etuoikeutetuksi, Sundin tunnelmoi ruotsalaislehdelle.

» Lähetä palautetta toimitukselle