Martin Strbak ritaripaitaan

LIIGA / Uutinen
HPK vahvistaa peräpäätään Slovakian maajoukkuepuolustaja Martin Strbakilla. Kerho julkisti loppukauden kattavan sopimuksen Strbakin kanssa lauantai-iltana.

Slovakian maajoukkueen mukana viime vuoden maailmanmestaruuden saavuttanut 28-vuotias puolustaja liittyy Kerhon kokoonpanoon mahdollisimman pian. Suurikokoisen Strbakin parhaat avut ovat puolustuspäässä, jossa mies luutii 191-senttisen ja 96-kiloisen vartensa avulla voimakkaasti.

Los Angeles Kingsin varaama slovakialainen ei ehdi mukaan sunnuntain Lukko-otteluun, eikä peliluvan saaminen tiistain kotiotteluun Ilvestä vastaan ole vielä kirkossa kuulutettua.

Strbak on edustanut maataan kolmissa viimeisissä MM-kisoissa, joista siis kruununa viime keväinen MM-kulta. Mies siirtyi kesken viime kauden Venäjälle Jaroslav Lokomotivin riveihin, josta mies nyt Hämeenlinnaan siirtyi.

Aivan tuntemattomaan ympäristöön Strbak ei siirry, sillä HPK:n slovakkilaituri Jan Pardavy on miehelle tuttu jo aiemmilta vuosilta. Slovakit ovat yhdessä edustaneet maatansa maajoukkueessa ja olleet myös voittamassa Vsetinille Tsekin mestaruutta samassa ryhmässä.

Lähde: HPK.fi

» Lähetä palautetta toimitukselle