Maalivahti Chris Mason maalin makuun AHL:ssä

NHL / Uutinen
Milwaukee Admiralsin maalivahti Chris Mason sai nimensä maalintekijälistalle tappio-ottelussa Utah Grizzliesiä vastaan.

Milwaukee oli saamassa jäähyn ja Utahin maalivahti oli luistellut vaihtoon siirretyn rangaistuksen aikana ja Utahin pelaajat onnistuivat hyökkäyspäästä harhasyötön turvin söhläämään kiekon omaan päähän ja tyhjään maaliin. Tuttuun tyyliin maali merkataan viimeisenä kiekkoon koskeneen pelaajan nimiin ja Mason oli viimeisin pelaaja joka oli Milwaukeen joukkueesta kiekkoon koskenut.

Ennen Masonia AHL:ssä on viisi maalivahtia onnistunut maalinteossa. Darcy Wakaluk, Paul Cohen, Robb Stauber, Christian Bronsard sekä Jean-Francois Labbe.

NHL:ssä maalitilastoihin ovat päässeet Billy Smith, Chris Osgood, Jose Theodore, Damian Rhodes sekä Martin Brodeur ja Ron Hextall kahdesti. Islandersien legendaarinen Billy Smith sai kunnian olla ensimmäinen maalin tehnyt maalivahti NHL:ssä, hän sai maalin nimiinsä oltuaan myöskin viimeinen kiekkoon koskenut pelaaja ennen vastustajien omaa maalia. Myös Brodeurin toinen maali sekä Rhodesin ainokainen ovat syntyneet samalla tavalla. Brodeurin toinen maali on edelleen ainoa ottelun voittomaali jääkiekon historiassa. Ensimmäisenä NHL:ssä kiekon maaliin ampui Ron Hextall. Nippelitiedon harrastajia varmasti kiinnostaa Ville Peltosen ensimmäinen NHL-maali. Ville sai laittaa kiekon tyhjiin maalivahti Chris Terrerin ammuttua ottelun viime minuutilla kiekon tyhjän maalin tolppaan. Chris Osgood on onnistunut maalinteossa myös junioreissa. Molempien maalien aikana vastustajalla on ollut kentällä sama pelaaja, Geoff Sanderson. Maalivahdit ovat usein saaneet syöttöpisteitä. Urallaan NHL:ssä eniten syöttöjä löytyy nykyisellä Carolinan maalivahdilla Tom Barrassolla. Uran saldona 0+48. Yhdessä ottelussa on yltänyt kolmeen syöttöön Calgaryssa pelannut Jeff Reese.

Jarmo Myllys on onnistunut maalinteossa Elitserienissä ainakin kahdesti ja Vesa Toskala kerran. Markus Korhonen teki maalin nykyisessä Mestiksessä Kärppien paidassa ennen Kärppien liiganousua. Mestiksessä on onnistunut maalinteossa myös nykyään HIFK:n listoilla oleva Juuso Riksman.

» Lähetä palautetta toimitukselle