Maajoukkue Ruotsin turnaukseen

MAAJOUKKUE / Uutinen
Päävalmentaja Hannu Aravirta julkisti Sweden Hockey Gamesiin lähtevän maajoukkueensa. Kasassa on sopiva sekoitus konkareita ja nuoria nälkäisiä leijonia.

Maalivahtiosastolla nähdään pitkästä aikaa Aravirran vanha tuttu. Ari Sulander palaa vuoden tauon jälkeen maajoukkuetehtäviin. Kakkosmaalivahtina toimii loukkaantumisesta toipuva Kimmo Kapanen, ja varamiehenä on oivassa vireessä oleva Fredrik Norrena.

Puolustuksen mielenkiintoisin nimi on Sveitsin pistepörssin johtaja Petteri Nummelin. Myös Joni Pitkäseen Aravirta oli erittäin tyytyväinen.

Hyökkäyksestä löytyykin paljon puheenaiheita. Vesa Viitakoski vaikeasta kaudestaan huolimatta kuuluu Aravirran luottomiehiin. Sen sijaan Markku Tähtinen, Tuomas Pihlman ja Sami Torkki ovat maajoukkueessa vain kokemusta varten, ja heistä vain Tähtisellä on saumaa kotikisoihin, sekin Aravirran mukaan "äärimmäisessä hädässä". Pelaajille on tehty heidän roolinsa selväksi, ja he ymmärtävät että he hakevat kokemusta tulevia vuosia varten.

Tehojensa kanssa tuskaileva Juha Ylönen mahtui myös joukkueeseen, ja Aravirta aikookin peluuttaa häntä puolustavassa roolissa.

Joukkueen nimilista

Maalivahdit:

Ari Sulander

Kimmo Kapanen

Puolustajat:

Marko Kiprusoff

Petteri Nummelin

Joni Pitkänen

Mikko Luoma

Ilkka Mikkola

Antti-Jussi Niemi

Toni Porkka

Tuukka Mäntylä

Hyökkääjät:

Kimmo Kuhta

Esa Pirnes

Antti Aalto

Teemu Elomo

Jukka Hentunen

Sami Torkki

Juha Lind

Markku Tähtinen

Kimmo Rintanen

Juha Ylönen

Vesa Viitakoski

Tuomas Pihlman

» Lähetä palautetta toimitukselle