Mälkiä SaiPan peräsimeen kevääseen 2007 saakka (päivitetty)

LIIGA / Uutinen
SaiPan julkaiseman tiedotteen mukaan SaiPan päävalmentaja Petri Skriko on vapautettu tehtävistään. SaiPan menestys ei ole ollut odotettu ja joukkueen ja päävalmentajan välillä vallitsee luottamuspula.

Uusvanhana päävalmentajana tehtävänsä aloittaa välittömästi Heikki Mälkiä.

Mälkiällä on kokemusta SaiPasta jo aikaisemmilta kausilta. Mälkiä mm. vei SaiPan pronssiotteluun saakka. SaiPan lisäksi Mälkiä on SM-liigassa valmentanut Ilvestä ja HIFK:ta. Ilveksen kanssa saaliiksi jäi pronssia ja HIFK-pesti päättyi potkuihin. Mälkiä on myös valmentanut Tanskan pääsarjassa. Mälkiää pidetään myös ns. karjalalaisen kusipääkiekon isänä.

Skriko tuli SaiPan päävalmentajaksi kesken kauden 2001-2002. Tällä kaudella lappeenrantalaisten peli sujui hyvin alkukaudesta, mutta mitä pidemmälle kausi eteni, sitä harvemmin pistepussi karttui ja seurajohto oli pakotettu tekemään ratkaisuja.

- Päätös on tehty SaiPan parhaaksi. Talous ei ole edennyt toivotulla tavalla yleisömäärät huomioiden, kertoi Liiga-SaiPa Oy:n puheenjohtaja Jouni Okko tilaisuuden alussa.

- Me saimme hänet. Saimme miehen jota toivoimme, jatkoi Okko vielä viime aikoina kovasti kuuluisaksi tulleella lausahduksella.

SaiPan toimitusjohtaja Ilkka Kaarna kertoili puheenvuorossaan seuraavaa.

- Päätökseen oli selkeät syyt. Ne olivat pelillinen puoli sekä luottamuspula päävalmentajan ja pelaajien kesken. Mietimme koko ratkaisussa tulevaisuuttamme.

- SaiPan hallitus kokoontui viime viikon lopulla suunnittelemaan tulevaisuutta. Loppujen lopuksi koko prosessi oli todella nopea.

- Joukkue ja valmennus kulkivat eri teitä ja valmentaja ei saanut joukkuetta pelaamaan haluamallaan tavalla. "Luottamuspulaan" ei siis liity mitään dramatiikkaa.

- Heikki Mälkiän sopimus SaiPan kanssa on mallia 3,5 vuotta eli sopimus päättyy keväällä 2007.

- Hannu Järvenpään jatko oli SaiPan puolelta selvä koko ajan ja kun myönteinen merkki saatiin Mälkiältä sekä Järvenpäältä itseltään, oli päätös siinä.

- Jorma Jaatinen liittyy joukkueen valmennusrinkiin keväällä. Hannu Järvenpää ja maalivahtivalmentaja Olli-Pekka Äijälä jatkavat tehtävissään ainakin nykyisten sopimuskausiensa loppuun, kevääseen 2004.

- Pelaajapuolelle ei ole suunnitteilla muutoksia tällä hetkellä. Mitään ei ole tekeillä. Lisää pelaajia ei tule, joten jos joku tulee, joko joutuu lähtemään. Ei ole akuutti asia ja aikaa on kuitenkin tammikuun loppuun saakka.

- Meillä on kesästä 2003 saakka ollut suunnitteilla pitkäjänteinen työ. Halliremontin toteutuessa, päätimme sitoa valmentajan sekä pelaajia pitkillä sopimuksilla SaiPaan. Nimi ei vielä tuolloin ollut esillä ja päätöskin sitten aikaistui.

Uusi päävalmentaja Heikki Mälkiäkin pääsi ääneen.

- Tanskan asiat etenevät omalla painollaan, olin vapaa mies tekemään sopimuksen. Pari päivää sitten kuulin asiasta ja pari iltaa ja yötöntä yötä meni asiaa miettiessä.

- Tiedän joukkueen, en ole umpimetsään menossa. Syksyllä olen ollut avustamassa Timo Ovaskaa Suomi-Sarjan Ketterän joukkueessa, mutta Timon lopetettua se jäi siihen.

- Joukkueessa on nuorta potentiaalia. Aletaan tekemään töitä oikealla tavalla ja saadaan pojat kestämään mukana. Tulin tänne töihin ja valmentamaan, en siis lähesty asiaa pelaajien vaihtoa suunnittelemalla. Poikien kanssa on palaveerattu jo tänään. täytyy ensin nähdä pojat kunnolla.

- Tehdään mitä ehditään. Päätös tähän lähtemisestä oli nopea ja sydän on mukana hommassa. Nyt yritetään saada potkua ja draivia SaiPan hommaan ja yritetään saada kiekko nousuun täällä. Tukea pitää saada joka puolelta, ei tässä yksin mitään pysty tekemään.

SaiPan valmennustiimissä edelleen jatkava Hannu Järvenpääkin sai sanoa sanansa muutoksesta.

- Tilanteet vaihtuvat nopeasti. Sen me kaikki ymmärrämme ja tiedostamme tällä alalla. Uskon, että SaiPan puheenjohtajan sanoin tämä päätös palvelee isompaa kokonaisuutta. Työt hoidetaan asianmukaisesti ja tunteet hoidetaan sitten muualla.

Heikki Mälkiä kertoili vielä loppuun hieman tulevasta.

- Järviksen kanssa ollaan juteltu ja alustavasti sovittu että minä peluutan kaikki pelaajat. Järvis seuraa, opastaa ja antaa palautetta. Tämä on siis tällä hetkellä suunnitelma mutta todennäköinen ratkaisu.

- Minua kiinnostaa vain tämä päivä ja tulevaisuus. Menneellä ei ole väliä, menneet ovat menneitä. Lähdemme eteenpäin puhtaalta pöydältä.

- Kynsin ja hampain, kaikki pelissä teemme kaikkemme jotta pleijareihin vielä tällä kaudella päästäisiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle