Määttä kerää kehuja Sharksien harjoitusleirillä

NHL / Uutinen
Espoon Bluesin puolustaja Tero Määttä on kovassa vireessä San Jose Sharksien harjoitusleirillä. Alla lisää kuulumisia piilaakson kiekkoylpeyden tulokkaista.

Leirin alkupäivinä Sharksien harjoitushallissa oli paikalla vain tulokaspelaajia. Muutaman leiripäivän jälkeen mukaan liittyivät myös kokeneet pelaajat. Tulokkaiden joukossa Määttä erottui edukseen jakamalla muutaman maukkaan niitin ja osallistumalla vahvan puolustuksen ohella hyökkäyksiin. Ainoan ison miinuksen papereihinsa Määttä sai, kun vastustajan hyökkääjä Miroslav Zalesak leirin alkupäivinä pääsi karkaamaan Määtän taakse ja maalintekoon.

Leirin edetessä Määttä sai nimensä myös maalintekijöiden listaan: Määttä oli paikalla ensimmäisenä, kun irtokiekko jäi pelattavaksi maalin edustalle. Leirin alkupäivinä lupaava Jonathan Cheechoo oli varsin vaisulla pelipäällä. Leirin edetessä Cheechoon otteet paranivat.

Myös paljon odotuksia kohdalleen saanut Ryan Kraft paransi otteitaan, voitti lukuisia aloituksia ja pelasi fyysistä peliä. Chad Wiseman oli tehokkain maalintekijä kolmella maalillaan yhtä monessa harjoitusottelussa. Määttä keräsi jälleen kehuja pelaamalla virheetöntä puolustuspeliä ja tekemällä leirillä myös toisen maalinsa.

Tappeluiltakaan ei ole vältytty. Pelipaikoista kilpaillaan välillä sääntöjen rajamailla. Sen sai todeta Eric LaPlante, joka sai neniinsä taklattuaan Ryan Kraftia takaapäin. Kraft hoiti itse tilit tasoihin ilman hanskoja.

Leiritys on edennyt vaiheeseen jossa kokeneet pelaajat ovat mukana pelin riennoissa. Pelaajat on jaettu kolmeen eri joukkueeseen. Team White, Team Black ja Team Gray. Teemu Selänne on saanut Team Whiten paidassa ketjuunsa tutun sentterin, Patrick Marleaun. Vasemmassa laidassa viilettää Saksan pikakiitäjä Marco Sturm. Ketju on vauhdillaan pyörittänyt vastustajia mallikkaasti.

Valkoisessa joukkueessa pelaavat myös Vesa Toskala ja Tero Määttä. Marleau veivasi Team Blackin maalia vartioineen Miikka Kiprusoffin ulos alasuojistaan tehdessään joukkueelleen maalin. Sturm on fyysisesti parantanut olemustaan kesällä. Tästä esimerkkinä taklaus, joka lennätti Vincent Damphoussen vaihtoaitoon. Viime kaudella nämä herrat pelasivat samassa ketjussa.

Sharksien Saksa-Draft näyttää varsin onnistuneelta. Kolmikko Marcel Goc, Christian Ehrhoff ja Dimitri Pätzold ovat olleet leirin yllättäjiä. Kolmikko pelannee kuitenkin lähes varmuudella ensi kauden Euroopassa. Tero Määttä sai kunniakseen vahtia voimalaituri Owen Nolania ja Määttä on tehtävässä onnistunut hyvin. Mikäli esitykset jatkuvat näin hyvinä, saattaa olla että Määttä on haluttua tavaraa joukkueeseen.

Todellisia hegemoniaotteluita on nähty kolme kappaletta: Perjantain Team Black - Team White otteluun avustava toimittajamme ei päässyt paikalle. Lauantaina pelatussa Team Black - Team Gray ottelussa mustapaidat veivät voiton luvuin 3-2. Mustille maaleja tekivät kokeneet Mark Smith, Vinnie Damphousse ja Owen Nolan. Harmaa joukkue sai maalisarakkeeseen nimet Christian Ehrhoff ja Rob Davison. Maaleja vartioivat Seamus Kotyk ja Dimitri Pätzold.

Sunnuntaina Team Gray kohtasi Team Whiten. Vesa Toskala piti maalinsa koskemattomana valkopaitojen riveissä, Pat Rissmiller ja David Cloutier tekivät maalin mieheen Pätzoldin selän taakse. Marleau antoi syötöt molempiin maaleihin. Tero Määttä jatkoi varmoja otteitaan ja jakeli pommeja alakerrassa. Ryan Kraft sai kokea suomalaisen kovuutta ja Kraft pamahti plekseihin sellaisella voimalla, että päätypleksi sanoi sopimuksensa irti, ja ottelu keskeytyi pleksinsirujen siivouksen takia parinkymmenen minuutin ajaksi.

San Josen keskinäiset ottelut leirillä ovat päättyneet ja joukkue kokoaan rivejään Los Angeles Kingsiä vastaan pelattavaan harjoitusotteluun.

M. Johnson, San Jose

» Lähetä palautetta toimitukselle