Lukko suuntaa ensi kauteen vahvasti kotimaisin voimin

LIIGA / Uutinen
Rauman Lukko lähtee ensi kauteen pääosin kotimaisin voimin. Raumalaisseuralla on kasassa jo 27 sopimusta. Ulkomailta hankitaan todennäköisesti vielä myöhemmin ykkösketjun keskushyökkääjä.

Lukon joukkue on erittäin nuori ja katse onkin selvästi tulevaisuudessa. Lukko on tarjonnut peliaikaa muun muassa usealle nuorelle tamperelaispelaajalle. Omillekin junioreillekin on joukkueessa löydetty tilaa, mitä kuvastaa parhaiten maalivahtiosasto.

Maalivahtiosastolla lupaavia kavereita

Petri Vehanen ja Antti Jokela kantavat suurimman vastuun torjuntatöissä. Kolmas maalivahti on viime vuonna seuran A-junioreissa pelannut Mikael Vuorio.

Puolustuksen pelipaikoista kova kilpailu

Puolustukseen raumalaisilla on kasassa 10 nimeä. Suurimman vastuun kantanevat kokeneet Grönman, Laaksonen, Toivonen ja Lehtonen. Muista pelipaikoista käydään varmasti kova taistelu, sillä nuoria kavereita on riittämiin.

Oululaislähtöinen, mutta jo useasti Lukon paidassa esiintynyt Mikko Purontakanen on yksi yrittäjistä. Etulyöntiasema lienee jo viime kaudella liigajoukkueessa esiintyneellä Janne Niskalalla. Mielenkiintoinen nimi on myös Ilveksestä tullut Teemu Kesä, joka on keskittynyt voimaharjoitteluun. Teemun haittana on lokakuun alkuun kestävä varusmiespalvelus.

Pelipaikka maistuisi varmasti myös Oulusta etelämpään siirtyneelle Ville Piekkolalle. Uusi mahdollisuus annetaan myös Jaakko Harikkalalle, joka on ollut jo useasti mukana Lukon liigaringissä. Isokokoinen Bostonin varaus haki viime kaudella lisäkokemusta Mestiksestä UJK:n riveistä. Vähälle peliajalle jäänevät A-junioreista nostetut Juuso Akkanen ja Sauli Seikkola. Jälkimmäinen on mukana ainoastaan harjoitusringissä.

Hyökkääjistössä ryminää, nopeutta ja nuoruuden intoa

Kokeneimmat nimet ketjujen puolella ovat Pasi Saarela, Petri Lätti sekä Matti Kaipainen. Myös Aki Uusikartanoa voidaan pitää Lukon nuoressa joukkueessa jo kokeneena kaverina.

Aikaisemmin julkistamattomia hyökkäjiä joukkueessa ovat Tapparan A-junioreissa ja nuorten maajoukkueissa hyviä esityksiä antanut Jaakko Hagelberg ja Sportin paidassa viime kaudella mukavat tehot iskenyt Hermanni Vidman. Vidman on alunperin TPS:n kasvatti.

Kokonaisuutena Lukon joukkue on erittäin nuori, mutta kuvastaa hyvin suljetun liigan mahdollisuuksia. Ensi kaudella ei raumalaisilta kannata vielä ihmeitä odottaa, mutta pidemmällä ajanjaksolla nuorten pelaajien sisäänajaminen liigaan kannattaa aina!

Rauman Lukon pelaajalista.

» Lähetä palautetta toimitukselle