Loukkaantumiset vaivaavat Hokki-puolustusta

MESTIS / Uutinen
Hokin alakerta koki maanantain D Team-ottelussa lisää kolauksia, kun puolustajat Lasse Lappalainen ja Heikki Lukkari teloivat itsensä sairastuvan puolelle.

Viime aikoina puolustajien loukkaantumisista kärsinyt Kajaanin Hokki menetti maanantaina lisää pelimiehiä, kun Lasse Lappalainen ja Heikki Lukkari joutuivat jättämään pelin kesken loukkaantumisten vuoksi.

Ensiksi kentän joutui jättämään Lappalainen, jonka olkapää lähti sijoiltaan heti ensimmäisessä vaihdossa.

– Lappalaisen olkapäästä otetaan magneettikuva näillä näkymin torstaina, jolloin vamman vakavuus selviää, valmentaja Jukka Kuusivuori selvittää.

Lukkarin kohtaloksi koitui pelin puolessa välissä syntynyt laitakahina, jossa mies taittoi nilkkansa sillä seurauksella että nivelside repeytyi kahdesta kohtaa. Lukkarin huilin pituudeksi arvioidaan 3-5 viikkoa.

Sairastuvan puolelta odotetaan takaisin sormimurtumaa parannellutta Jussi Makkosta. Sen sijaan selkävaivainen Antti Savolainen ei saanut lääkäriltä pelilupaa perjantain TuTo-kamppailuun.

Lukosta lainalla ollut Anssi Rantanen palasi tiistaina Raumalle, mikä heikentää entisestään linnapaitojen alakertaa.


Heikki Lukkari huilaa vähintään kolme viikkoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle