Liigan välierät alkoivat yleisökadolla – HIFK:kaan ei innostanut Oulussa

LIIGA / Uutinen
Kärppien ja HIFK:n välieräavaus ei liiemmin kiinnostanut tänään Oulussa.
Kuva © Sami Kemppainen

Oulun Kärppien ja Helsigin IFK:n parhaillaan käynnissä olevaa Liigan välieräavausta seuraa paikan päällä Oulun Energia Areenalla 4 447 katsojaa. Asia selviää Liigan verkkosivuilta. Lukema on pieni, sillä Kärpät jäi runkosarjassa vain neljästi alle tuon katsojamäärän.

Kun pohjoissuomalaiset pelasivat edellisen kerran välierissä vuonna 2016, ottelusarjan toiseen osaotteluun Ouluun kerääntyi 6 011 katsojaa. Ensimmäinen osaottelu miekkailtiin tuolloin Tampereella Tapparan kotiotteluna, jossa oli 6011 katsojaa. Kärppien sitä edellinen välierä alkoi vuonna 2015 Oulussa JYPiä vastaan – katsojia oli 6 050.

Viime keväänä Kärpät ei edennyt neljän parhaan joukkoon. Välierien avaus oli Tappara–HIFK, jonka yleisömääräksi kertyi 4 897.

Oulun Energia Areenan katsojakapasiteetti on 6614.

» Lähetä palautetta toimitukselle