Levokari matkaa Suomi-sarjaan

Suomi-sarja / Uutinen
Levokari luuti edelliskauden KooKoossa.
Kuva © Timo Savela
KooKoo-puolustaja Pauli Levokari jatkaa uraansa Imatran Ketterän riveissä.

Viimeiset puolitoista kautta KooKoossa pelannut Pauli Levokari on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Ketterään. Päättyneellä kaudella järkälemäinen (199cm/106kg) puolustaja iski kouvolalaisjoukkueessa 47 ottelussa tehot 2+5.

− Tulen Ketterään erittäin positiivisella mielellä. Seuralla on kovat urheilulliset tavoitteet ja koko paketti Imatralla vaikuttaa hyvältä. Innolla odotan kauden alkua, Levokari kertoi.

Kokenut puolustaja on pelannut urallaan 497 Liiga-ottelua ja viettänyt kaksi kautta myös Pohjois-Amerikassa AHL:ssä sekä ECHL:ssä pelaten. 37-vuotiaalla pelurilla riittää kuitenkin vielä pelihaluja, joten lopettaminen ei tullut kyseeseen.

− Pitkä ura on takana, mutta virtaa riittää. Jääkiekosta vaan nauttii edelleen todella paljon. Lisäksi kun viime kaudella säästyi isommilta loukkaantumisilta, niin pelihaluja riittää, totesi Levokari.

» Lähetä palautetta toimitukselle