Lemieuxille sopimus, kuten monelle muullekin

NHL / Uutinen
Mario Lemieux on solminut vuoden jatkosopimuksen Pittsburghin kanssa. Sopimus teki omistaja/pelaajasta joukkueensa parhaiten palkatun pelaajan. Tässä uutisessa myös muita viikon aikana tapahtuneita siirtoja ja sopimuksia.

Lemieux'n palkka on tulevalla kaudella viisi miljoonaa dollaria. Palkka on yli kolminkertainen viime kauden peruspalkkaan verrattuna, jolloin Mario maksoi itselleen liigan keskipalkkaa eli n 1.4 miljoonaa dollaria. Lopullinen palkka tosin nousi korkeammaksi saavutettujen erilasten bonusten ansiosta.

Lemieux ilmoitti myös, että tulee suosiolla jättämään pelejä väliin ensi kaudella säästääkseen selkäänsä. Mikäli Penguins pelaa kahtena iltana peräkkäin, tulee Mario näillä näkymin jättämään vieraspelin väliin ja pelaamaan vain kotipelissä. Tällä toimenpiteellä Mario haluaa säästellä itseään olympilaisia ja pudotuspelejä varten.

Originaali Pantteri palasi Floridaan

Paul Laus ei ole enää ainoa alkuperäispantteri Floridassa. Kuusi vuotta Floridaa vuosina 1993-99 edustanut Bill Lindsay allekirjoitti torstaina kahden vuoden, 1.3 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen Panthersin kanssa.

Lindsay aloitti viime kauden Calgaryssa siirtyen kuitenkin kauden aikana San Joseen pyydettyään itse maisemanvaihtoa. Kauden päätyttyä laiturin pistesaldo näytti uransa heikoimpia lukemia sitten kahden ensimmäisen kauden: 68 pelissä vain maali ja 13 syöttöä. Tämä ei kuitenkaan pelottanut Floridan GM Bill Torreyta, joka päätti hankkia Lindsayn UFA-hyökkääjä Len Barrien jatkosopimuksen teon sijasta.

Lindsay oli ensimmäisen Panthers-vierailunsa aikana erittäin pidetty pelaaja ja laituri rakasti omien sanojensa mukaan pelata Floridassa. Hän olikin todella pettynyt kaudella 1999-00 tapahtuneesta Calgaryyn kauppaamisestaan. Uhrautuvana joukkuepelaajana ja hyvänä kolmosketjun miehenä tunnettu Lindsay olikin erittäin iloinen mahdollisuudestaan jatkaa uraansa nimenomana Floridassa.

Aikaisemmin viikolla Florida teki kolme muuta sopimusta. Viime kauden Floridan ja farmijoukkue Louisvillen väliä ravannut Lance Ward sai kahden vuoden jatkosopimuksen. Ward pelasi Floridassa ollessaan Robert Svehlan pakkiparina vakiinnuttaen pelipaikkansa. Lupaava kausi päättyi kuitenkin valitettavasti jo ennen aikojaan kun loukkaantuminen helmikuussa esti kaukaloon paluun. Ensi kaudella Ward tullee taistelemaan vakiopuolustajan paikasta Floridan muutoksia kokeneessa puolustuksessa.

Kaksi muuta sopimuksen saanutta pelaajaa ovat hyökkääjiä. St. Louisista Scott Mellanby-kaupassa Floridan organisaation tullut 20-vuotias David Morisset teki kolmen vuoden sopimuksen. Morisset pelasi viime kauden WHL-seura Seattle Thunderbirdsissä tehden uransa parhaat tehot 32 maalia ja 36 syöttöä 68 pelissä.

Florida teki vuoden sopimuksen Washingtonista siirtoajan umpeutuessa Philadelpiaan siirtyneen Matt Herrin kanssa. Herr pelasi Capitalsissa viime kaudella 22 peliä saaden aikaiseksi 2 maalia ja 3 syöttöä. AHL:n Portland Piratesissa ja Philadelphia Phantomsissa 25-vuotias laituri sai aikaiseksi yhteensä 51 pelissä 23 maalia ja 17 syöttöä. Herr aloittanee kautensa Hershey Bearsin joukkueessa, sillä Floridalla ei ole tällä "omaa" farmijoukkuetta AHL:ssä. Florida on kuitenkin Bearsin kanssa sopimus, jonka perusteella Panthers voi lähettää 3-4 pelaajaa Hersheyhin.

Friesen jatkaa Ankkalammella

Selänne-kaupassa Anaheimiin maalivahti Steve Shieldsin kanssa päätynyt Jeff Friesen on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen Anaheimin kanssa. Viime kauden aikana Friesen latasi kiekon verkon perille 14 kertaa ja antoi 34 syöttöä. Anaheimin paidassa näistä pisteistä syntyi 12(2+10).

Pisteiden valossa kulunut kausi oli aikaisempia kausia(vähintään 20 maalia ja n. 60p) hieman heikompi. Siitä huolimatta Friesen johtaa NHL:n "25v tai nuorempi"-pelaajien pistepörssiä 60 pisteen erolla kakkoseen, Devilsin Petr Sykoraan .)

Brylin pysyy New Jerseyssä

www.bergen.com kertoo sisukkaan paholaislaituri Sergei Brylinin pistäneen nimensä kolmivuotiseen jatkopaperiin maanantaina. Brylin pelasi viime kaudella parhaimman Devils-kautensa saatuaan enemmän luottoa kuin aikasempina kausina, tuloksena yhden kauden ennätykset niin pisteissä, maaleissa kuin myös syötöissä. 52 pisteellä(23+29) Brylin sijoittui kuudenneksi Devilsien runkosarjan sisäisessä pistepörssissä. Pudotuspeleissä Brylin teki pelaamassaan 20 pelissä 7 pistettä.

Chris Ferraron siirryttyä Washingtoniin hankki New Jersey tämän tilalle farmijoukkueeseensa Ted Druryn. Drury, joka pelasi viime kauden IHL:n Chicagossa ja yhden ottelun Columbuksen riveissä, on vaihtanut seuraa lähes seura per vuosi tahtia: Devils on hänen seitsemäs NHL-seura kahdeksan vuoden aikana.

Columbus ja Sanderson yhteisymmärrykseen

Columbus Blue Jacketsin viime kauden paras maalintekijä ja pistemies Geoff Sanderson kirjoitti torstaina jatkosopimuksen seuran kanssa.Sandersonin uusi yhden vuoden mittainen sopimus on 2,1 miljoonan dollarin arvoinen ja siinä on 150.000 dollarin bonus jos mies tekee vähintään 35 maalia ja/tai 60 pistettä.

Viime kaudella Sanderson saalisti 68 pelaamassaan ottelussa tehot 30+26=56 ja plus/miinus-tilastoon merkinnän +4. Jäähyllä 29-vuotias kanadalainen istui 46 minuutin verran. 13 ottelua polvivamman takia sivussa istunut Sanderson oli "Sinitakkien" tehokkain myös ylivoimamaaleissa sekä joukkueen ahkerin laukoja.

Kolmen vaisummin menneen kauden jälkeen Sanderson löysi jälleen tehonsa Columbuksessa. 1990-luvun alussa hän teki kahtena peräkkäisenä kautena yli 40-maalia Hartford Whalersin paidassa.

Suomessa mies muistetaan HPK:sta, jossa hän pelasi NHL:n tynkäkaudella 1994-95.

Muita siirtoja ja sopimuksia

- Chicago Blackhawks teki jatkosopimuksen Igor Korolevin kanssa. Viime kesänä Torontosta kolmannen kierroksen varausoikeuteen vaihdetun Korolevin sopimuksen pituudesta eikä arvosta ole tietoa. Viime kaudella Korolevin tehot Torontossa olivat 73 pelissä 10+19.

- New York Rangers lisäsi joukkueeseensa fyysisyyttä tekemällä sopimuksen vapaan agentin, PJ Stockin kanssa. Stock pelasi 51 ottelua viime kaudella Montrealissa ja Philadelphiassa. Suurimman tehonumerot löytyivät odotetusti jäähyminuuttien kohdalta, 110 minuuttia. Stock onnistui maalin teossa kahdesti ja avusti kolmesti.

- Vancouver ankkuroi nuoren laiturinsa Matt Cooken neljäksi seuraavaksi vuodeksi seuran palvelukseen. Rämäpäisenä laiturina tunnettu Cooke pelasi viime kaudella ensimmäisen kokonaisen kautensa Vancouverissa. Pelityyliltään mm. Darcy Tuckeriin verrattu laituri sai kasaan lähinnä kolmosketjussa pelaavalle kunnioitettavat tilastot: 14 maalia, 13 syöttöä ja 94 jäähyminuuttia.

» Lähetä palautetta toimitukselle