LeKille kaksi kovaa vahvistusta

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Bruun pelasi viimeksi Liigaa HPK:ssa.
Kuva © Timo Savela
Loukkaantumishuolista kärsivä LeKi ilmoitti Facebookissa tuovansa viikonloppuna kaukaloon yli 1100 ottelun verran liigakokemusta pelaajavahvistusten muodossa.

LeKi kertoo verkkosivuillaan solmineensa toistaiseksi voimassa olevat sopimukset puolustaja Antti Bruunin ja hyökkääjä Miikka Männikön kanssa. Molemmat ovat harjoitelleet Lempäälässä alkukauden, joten ihan uusiin ympyröihin miehet eivät hyppää. Lisäksi Männikkö pelasi seurassa jo viime kaudella. 

LeKi ilmoitti aiemmin, että sen runkopelaajiin kuuluvat Jonatan Tanus sekä Sami Holappa joutuvat sairastuvalle.

Bruun sen sijaan on uusi tuttavuus LeKissä. Useassa eri Liiga-seurassa, sekä Ruotsin, Slovakian että Italian liigoissa pelannut 35-vuotias puolustaja on tunnettu perusvarmasta oman pään pelaamisestaan.

Molemmat pelaajat ovat LeKin kokoonpanossa jo perjantaina, kun LeKi kohtaa kotihallissaan Joensuun Jokipojat.

» Lähetä palautetta toimitukselle