JYP - IFK
KOO - SPO
PEL - TPS
SAI - TAP
BOS - STL 2.00
NYI - NJD 2.00
NYR - CHI 2.00
TBL - TOR 2.30
NSH - WPG 3.00
MIN - ANA 3.00
DAL - LAK 3.30

LeKi jatkoi runkopelaajiensa sopimuksia

MESTIS / Uutinen
Lempäälän Kisan Mestis-joukkueen runko alkaa rakentua jo näin pudotuspelien alla. Kisa julkisti neljän runkopelaajansa jatkosopimukset. Asiasta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

Lempäälän Kisa on tehnyt kahden vuoden jatkosopimukset Juha Suomaan, Ville-Joonas Peltolan ja Mikko Pätsin kanssa. Lisäksi Markus Jokisen sopimusta on jatkettu vuoteen 2013 saakka.

Hyökkääjistä Suomaa on kauden aikana ihastuttanut tuttuun tapaansa taistelullaan, mutta on myös tekaissut komeat tehot 6+11. Kooveesta vuosi sitten hankittu Jokinen on puolestaan etenkin loppukaudesta saanut lisää peliaikaa saukkopaidassa.

Puolustaja Peltola on vasta ensimmäisestä kokonaisesta Mestis-kaudestaan huolimatta käynyt jopa Ilveksen riveissä näyttämässä taitojaan yhden liigapelin verran.

Ykkösmaalivahdiksi tälle kaudelle noussut Pätsi puolestaan jatkaa näin kehitystään LeKissä myös tulevien kausien ajan.

– Alustavia keskusteluja on käyty myös muiden ydinpelaajien kanssa, mutta tiivistahtiset pudotuspelit jarruttavat nyt aktiivisia neuvotteluja. Meillä on tarkoitus saada kokoon 7-10 sopimuspelaajaa ennen tulevan harjoituskauden alkua, kommentoi LeKin manageri Tuukka Suoniemi Aamulehdelle.

Lähde: http://www.aamulehti.fi


Juha Suomaan taklauksia ja taistelua nähdään saukkopaidassa myös seuraavan kahden kauden ajan.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

» Lähetä palautetta toimitukselle