Leijonat tällä kokoonpanolla Tanskaan – mukana runsaasti MM-ensikertalaisia

MAAJOUKKUE / Uutinen
AHL:ssä useamman kauden pelannut Ville Pokka nähdään MM-joukkueessa.
Kuva © Emil Hansson www.Hanssonsphoto.net

Suomen joukkue Tanskassa pelattaviin jääkiekon MM-kisoihin sisältää peräti 13 pelaaja, jotka ovat ensimmäistä kertaa mukana MM-kisoissa. Nämä pelaajat ovat Saku Mäenalanen, Ville Husso, Eero Kilpeläinen, Miika Koivisto, Miro Heiskanen, Markus Nutivaara, Niko Mikkola, Juuso Riikola, Teuvo Teräväinen, Mika Niemi, Kasperi KapanenAntti Suomela ja Sakari Manninen.

Mukana on myös Kärppien Mäenalanen, joka on aiemmin urallaan pelannut vain juniorimaaotteluita. Hän on ollut mukana vain alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, mutta ei pelannut kertaakaan A-maajoukkueessa.

− Saatiin aika tarkka kuva Euroopassa pelaavista pelaajista ja varsinkin olympialaisten jälkeen tiedettiin missä kukin pelaaja menee. Haluan kiittää jokaista pelaajaa, joka oli neljän viikon aikana MM-leirityksessä mukana. Pelaajat pelasivat upeasti ja tekivät sitä kautta valinnat vaikeiksi valmennukselle, päävalmentaja Lauri Marjamäki kertoo valinnoista.

Leijonien kokoonpano Tanskan MM-kisoihin

Maalivahdit
Husso Ville (San Antonio Rampage)
Kilpeläinen Eero (Örebro HK)
Säteri Harri (Florida Panthers)

Puolustajat
Heiskanen Miro (HIFK)
Honka Julius (Dallas Stars)
Mikkola Niko (Tappara)
Nutivaara Markus (Columbus Blue Jackets)
Kivistö Tommi (Jokerit)
Koivisto Miika (Kärpät)
Pokka Ville (Belleville Senators)
Riikola Juuso (KalPa)

Hyökkääjät
Aho Sebastian (Carolina Hurricanes)
Anttila Marko (Jokerit)
Granlund Mikael (Minnesota Wild)
Jormakka Pekka (Jokerit)
Kapanen Kasperi (Toronto Maple Leafs)
Manninen Sakari (Örebro HK)
Mäenalanen Saku (Kärpät)
Niemi Mika (Jokerit)
Palola Olli (Jokerit)
Pesonen Janne (Växjö Lakers)
Rantanen Mikko (Colorado Avalanche)
Savinainen Veli-Matti (Jugra Hanty-Mansijsk)
Suomela Antti (JYP)
Teräväinen Teuvo (Carolina Hurricanes)

» Lähetä palautetta toimitukselle