Lauri Lahesalu palaa Kajaaniin

MESTIS / Uutinen
Kajaanin Hokin puolustus saa nimekkään paluumuuttajan Oulusta kun Kärppä-paidassa vähälle peliajalle jäänyt Viron maajoukkuepuolustaja Lauri Lahesalu, 24, tekee paluun joukkueeseen.

Kajaaniin tänä viikonloppuna saapunut Lahesalu pukeutuu linnapaitaan torstaina pelattavassa KalPa-ottelussa. Erinomainen kiekollinen puolustaja pelaa Hokissa toistaiseksi.

Lahesalu on pelannut toistaiseksi parhaan Mestis-kautensa TuTon paidassa kaudella 2001-2002, jolloin tehopisteitä syntyi 6+26=32. Tehotilastolukema oli puolustajalle erinomainen +36. Kauden päätteksi Lahesalu valittiinkin Mestiksen viralliseen tähdistökentälliseen. Mestistä Lahesalu on pelannut Hokin ja TuTon lisäksi myös Jokipojissa, jossa mies teki Mestis-debyyttinsä kaudella 2000-2001.

Lahesalu debytoi Hokin paidassa viime kaudella. Tehopisteitä joukkueen ykköspuolustajalle kertyi 5+23=28. Viime kauden päätteeksi Lahesalu allekirjoitti Hokin kanssa sopimuksen pohjoissuomalaisen yhteistyön tuloksena. Mies harjoitteli kesän Kärpissä, ja hyvät otteet takasivat miehelle paikan liigajoukkueeseen.

Liigassa miehen peliaika jäi kuitenkin vähäiseksi ja mies palaa Hokkiin. Tämän kauden kuudessa pelatussa liigaottelussa Lahesalu hankki yhden syöttöpisteen.

Hokin manageri Olli-Pekka Hakkarainen on tyytyväinen Lahesalun paluusta. Miehen paluu Hokkiin sattui hyvään saumaan.

- Lahesalun paluu Hokkiin tuntuu samalta kuin oma poika palaisi kotiin.

- Lahesalu järjestää varmasti Hokille ja kannattajille monta ilon hetkeä pelikokemuksellaan. Puolustus kaipaa
henkistä johtajaa ja luulenpa, että se paikka on Lahesalun, Hakkarainen jatkaa.

24-vuotias Lahesalu on ollut Viron maajoukkueen vakiokalustoa jo 18-vuotiaasta lähtien. Vuodesta 1998 lähtien Lahesalu on edustanut maataan kaikissa arvoturnauksissa yhteensä 40 ottelun verran. Korkein sarjaporras Viron maajoukkueella on ollut MM-kisojen ykkösdivisioona.

Lahesalu on Tallinnan THK:n kasvatti. 183-senttinen ja 83-kiloinen Lahesalu siirtyi kuitenkin Suomenlahden yli pohjoiseen jo juniori-ikäisenä. Ässiä sekä Tapparaa junioreissa ja Jokipoikia, TuToa ja Hokkia Mestiksessä edustanut Lahesalu alkaa 24 vuoden iästään huolimatta olla jo kokenut pelimies suomalaisilla areenoilla.

» Lähetä palautetta toimitukselle