Kurulle vakituinen pesti TPS:ään - myös neljä jatkosopimusta sorvattu

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Kuru on ehtinyt tällä kaudella pelata kolme ottelua TPS:ssä.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
TUTOn kapteenina alkukauden toiminut Hannu Kuru siirtyy TPS:n riveihin. Hän on jo aikaisemmin pelannut lainasopimuksella kolme ottelua. Lisäksi TPS solmi neljä jatkosopimusta nykyisten pelaajien kanssa.

24-vuotias Hannu Kuru pelasi ennen tätä kautta TPS:ssä jo kausina 2012-14 yhteensä kuusi ottelua. Sen jälkeen hän on edustanut TUTOa suurimman osan ajasta. Kaudella 2015-16 hän kävi Liigassa kahdesti lainapesteillä pelaten joulukuussa kaksi ottelua Tapparassa ja helmikuussa yhden pelin Bluesissa.

Tällä kaudella Kuru on pelannut TUTOssa 16 ottelua keräten 14 tehopistettä. Kolme liigaottelua ovat tuoneet yhden syöttöpisteen. 

Lisäksi TPS on tehnyt neljä jatkosopimusta. Kokenut puolustaja Jani Forsström ja vuosi sitten nuorten MM-kisajoukkueeseen kuulunut Teemu Väyrynen jatkavat Turussa kaksi seuraavaakin kautta. Nuori ruotsalaispuolustaja Lucas Ekeståhl Jonsson ja hyökkääjä Elias Karvonen ovat solmineet yhden vuoden sopimuksen.

» Lähetä palautetta toimitukselle