KooKoo lainaa puolustajia Ketterään

MESTIS / Uutinen
Jani Haapalainen ja Jesse Lustberg siirtyvät lainalle Suomi-sarjaan Imatralle. KooKoo puolestaan saa sairastuvalta miehiä mukaan.

Haapalainen on pelannut alkukauden aikana jo viisi ottelua Ketterän paidassa. Noin 150 Mestis-pelissään vain kertaalleen maalannut puolustaja oli otteluissa imatralaisille hyvä vahvistus ja sai tililleen kaksi maalia. Tällä kaudella 22-vuotias puolustaja on mahtunut KooKoon kokoonpanoon vain kertaalleen.

19-vuotias Lustberg on puolestaan päässyt KooKoon kokoonpanoon alkukauden aikana seitsemässä ottelussa, mutta peliaikaa on kertynyt vain hajavaihdoissa. Taitava nuorukainen oli viime kaudella A-junioreiden ykkösdivisioonan ylivoimaisesti tehokkain puolustaja.

Haapalaisen lainasopimus kestää joulutaukoon asti. Hänet voidaan kuitenkin kutsua takaisin aiemminkin, mikäli KooKoon pelaajatilanteessa tapahtuu muutoksia. Juniori-ikäinen Lustberg pelaa puolestaan Suomi-sarjassa ainakin kaksi seuraavaa ottelua.

Pelaajista jopa ylitarjontaa

KooKoolla riittää tällä hetkellä pelaajia lainattavaksi, sillä Jussi Onnela ja Teemu Timoskainen ovat jo palanneet kokoonpanoon. Olkapääleikkauksesta toipunut Timoskainen kokeili paikkojensa kestämistä jo ottelussa Kiekko-Vantaata vastaan, noin kuukauden päivät kylkeään parannellut Onnela taasen palaa ruotuun tänään torstaina Forssassa. Lisäksi Tapparan miehet Jussi Halme ja Ilpo Salmivirta jatkavat kouvolalaisten riveissä toistaiseksi.

Ketterä-kaksikon lisäksi KOO-VEE:sta täksi kaudeksi Kouvolaan palanneet Antti ja Heikki Silvennoinen jatkavat vuokralla Kotkan Titaaneissa ainakin kolmen seuraavan pelin ajan. Loukkaantuneina ovat tällä hetkellä vain hyökkääjä Jari Keltanen sekä puolustaja Mikko Tarkiainen. Sormensa murtanut Keltanen palannee vahvuuteen lähiaikoina, Tarkiainen sen sijaan on sivussa vähintään joulutaukoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle