KooKoo ja Karhula sopimuksen purkuun

MESTIS / Uutinen
Keskushyökkääjä Antti Karhula ei jatka kauttaan KooKoossa. Joukkueen ykkössentteriksi hankitun Karhulan alkukausi oli varsin vaisu. KooKoo etsii parhaillaan aktiivisesti vahvistusta hyökkäykseensä.

27-vuotiaan Antti Karhulan odotettiin ottavan Timo Nurmbergin paikan KooKoon ykköskentän keskellä. Taitavana pelaajana tunnettu Karhula ei kuitenkaan saanut itsestään lähellekään parasta irti. Hyökkääjä keräsi kahdestatoista pelistä ainoastaan tehto 1+1. Myöskään oman pään peli ei sujunut, sillä Karhula hävisi oman osuutensa tasakentällisin maalein 2-13, joilla irtosi joukkueen ylivoimaisesti huonoin plusmiinuslukema.

Tehojen kadottua Karhulan peliaika väheni, ja lopulta kokeneen pelurin paikka löytyi neloskentästä. KooKoon kohdattua Kiekko-Vantaan ennen sarjataukoa Karhula ei mahtunut edes kokoonpanoon. Reijo Mansikka korosti keskiviikon Kouvolan Sanomissa sopimuksen purun syiden olevan vain ja ainoastaan pelillisissä asioissa.

Karhula aloitti viime kauden Mestis-tulokas Hokin riveissä. Keskushyökkääjä pelasi kajaanilaisten ykköskentässä 16 ottelua ennen siirtymistään Ranskaan, jossa edusti loppukauden pääsarjassa pelaavaa Villard de Lans Les Ours -seuraa. Kärppäkasvatille pesti Kouvolaan oli kolmas. Karhula on urallaan edustanut myös Jukureita ja Jääkotkia. Tehokkaimmillaan hyökkääjä oli kolme kautta sitten Jukureissa, joissa keräsi 42 ottelusta tehot 12+33. Loukkaantumiset ovat vaivanneet miestä varsinkin viime vuosina.

Mansikka kertoo Kouvolan Sanomissa KooKoon etsivän parhaillaan hyökkääjää ykkös- tai kakkosketjuun, muttei osaa vielä kertoa aikataulua tai nimiä.

Selvin tarve joukkueessa on peliätekevälle keskushyökkääjälle. Karhulan hyvästelemisen myötä joukkueeseen jäi kolme puhdasta sentteriä. Laitahyökkääjänä paremmin viihtyvä Tatu Kattelus on tosin esittänyt vahvoja otteita myös ykkösvitjan keskellä. Mielenkiintoisista nimistä ilman seuraa tällä hetkellä ovat muun muassa Veli-Pekka Nutikka ja Mika Skyttä, jotka molemmat ovat Mansikalle tuttuja aiemmilta kausilta.

» Lähetä palautetta toimitukselle