Konttisen näytöt riittivät Ässille

LIIGA / Uutinen
Kahden viikon ajan pirteitä näyttöjä Ässissä antanut Tero Konttinen sai odotetusti pestin pataseurasta. Porilaisten ja Konttisen sopimus on 1+1-vuotinen.

Omatoimisesti kesän harjoitellut Tero Konttinen, 21, antoi Ässissä mainioita näyttöjä seitsemässä harjoitusottelussa. Varsinkin Porin turnauksessa helsinkiläinen ihastutti aktiivisella ja ennakkoluulottomalla otteellaan. Sopimus olikin jo pidempään käytännössä varma, mutta lopullisesti 1+1-vuotinen paperi viimeisteltiin vasta nyt.

Marko Toivosen selkävamman vuoksi Ässistä mahdollisuuden saanut Konttinen on noussut patapaitojen puolustajahierarkiassa komeetan lailla. Kahdesti maalintekoon kyennyt nuorukainen onkin vahvasti vakiinnuttamassa paikkaa Ässien ykköskentällisestä.

Konttisen sopimuksen myötä porilaisten peräpää on valmis liigapeleihin. Ässillä on sopimus kaikkiaan 11 puolustajan kanssa. Näistä kanadalaisen Peter Astonin koeaika jatkuu syyskuun loppuun saakka, ja selkäleikkauksesta toipuva Toivonen puolestaan pysyy sairauslomalla ainakin marraskuuhun.

» Lähetä palautetta toimitukselle