Komulainen jääkin Hokkiin

MESTIS / Uutinen
Joonas Komulaisen siirto Kajaanista K-Laseriin tiedotettiin siirtorajalla. Miehen siirto kuitenkin peruuntui, kun paperityöt eivät tulleet ajoissa valmiiksi.

Kärppien sopimuspelaajiin kuuluva Joonas Komulainen aloitti kautensa SM-liigajoukkueessa, kunnes matka vei K-Laseriin. Vuodenvaihteessa 20-vuotias sentteri aloitti armeijan ja siirtyi samalla Hokin riveihin, missä hänen alunperin piti pelata loppukauden ajan.

Siirtorajalla sekä Kärpät että K-Laser tiedottivat Ville-Matti Koposen Kärppien siirtymisen yhteydessä Komulaisen palaavan K-Laseriin. Siirto kuitenkin peruuntui, sillä paperitytö eivät yön aikana menneet siirron osalta putkeen. Täten Komulaisella on pelioikeus Hokissa 16.2. saakka.

Samalla Hokki tiedotti, että Rauman Lukko on nimennyt viisi A-juniori-ikäisistä pelaajaa, jotka voivat kiekkoilla Mestiksessä runkosarjan loppuun saakka, ja joista Lukko ja Hokki käyvät neuvotteluita vielä kuluvalla viikolla. He ovat hyökkääjät Charles Bertrand, David Stach, Eero Elo, Jere Laaksonen ja puolustaja Roni Viirlas.


Joonas Komulainen jatkaa sittenkin Hokissa.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

» Lähetä palautetta toimitukselle