Kings murtamassa unelman chicagolaisesta dynastiasta

NHL / Uutinen
Doughty ja Quick nähtiin jälleen ottelun avainpelaajina.
Kuva © Getty Images
Los Angeles Kings otti kolmannen peräkkäisen voiton Chicago Blackhawksista ja siirtyi voiton päähän Stanley Cup -finaalista.

Los Angeles Kings on murtamassa Chicago Blackhawksin unelman 2000-luvun ensimmäisen dynastian rakentamisesta. Kings voitti lännen konferenssifinaalin neljännen ottelun 5-2 ja on nyt voiton päässä finaalista.

2000-luvulla Stanley Cupin voittaneista joukkueista kolme on onnistunut nostamaan kannua enemmän kuin kerran. Chicagon haave kolmannesta voitosta viiden vuoden sisään on nyt askeleen kauempana.

Kings oli murskaava ottelun ensimmäisessä erässä. Se latoi kolme maalia, joista kaksi syntyi ylivoimalla. Toisessa erässä Drew Doughty lisäsi joukkueen johtoa neljään maaliin ennen Brandon Saadin kavennusta.

Bryan Bickell kavensi luvuiksi 2-4 kolmennen erän puolivälissä, mutta pudotuspelien kolmannen maalinsa tehnyt Tanner Pearson laukoi loppulukemat 5-2 tyhjiin reilun minuutin ennen varsinaisen peliajan päätöstä.

Anze Kopitar, Doughty, Jake Muzzin ja Justin Williams keräsivät kaikki kaksi tehopistettä illan ottelussa. Jonathan Quick torjui voittajan maalilla 22 laukausta. Blackhawksin Corey Crawford päästi 20:sta laukauksesta neljä taakseen.

Ottelusarjan viides ottelu pelataan torstain vastaisena yönä Chicagossa.

Stanley Cupin loppuotteluun on tyrkyllä vahvimmin nyt Kingsin lisäksi New York Rangers, joka johtaa omaa ottelusarjaansa Montreal Canadiensia luvuin 3-1.

LOS ANGELES - CHICAGO 5-2 (otteluvoitot 3-1)

» Lähetä palautetta toimitukselle