Kimmo Timonen debytoi Mestiksessä lauantaina

MESTIS / Uutinen
KalPan omistajiin kuuluva Kimmo Timonen pukee kasvattiseuransa paidan ylleen lauantaina 8.1. Puolustajan Mestis-debyytissä vastaan asettuu Järvenpään Haukat.

Suomen World Cup –sankareihin kuulunut Timonen, 29, tekee odotetun paluun KalPa-paitaan kotiottelussa Haukkoja vastaan. Ottelu on puolustajalle uran ensimmäinen Mestis-tasolla, mutta muuten Timoselta ei kokemusta puutu. Nashville Predatorsin tähtipuolustaja on pelannut nelisensataa NHL-ottelua, reilut kolmesataa liigaottelua KalPan, TPS:n ja HIFK:n riveissä sekä toistasataa maaottelua.

Syksyn aikana kuopiolainen ehti pelata ensin muutaman ottelun Sveitsin liigaa HC Luganossa ja sitten reilun kuukauden Ruotsin Brynäsissä. KalPan kanssa Timonen oli solminut esisopimuksen jo loppukesästä, joten paluu Kuopioon oli selvillä ulkomaanpesteistä huolimatta. Timosen meriitteihin kuuluu muun muassa kaksi SM-kultaa ja –hopeaa, kolme MM-hopeaa ja Naganon olympiapronssi.

Mestistä johtava KalPa kohtaa Sportin torstaina. Timonen ei vielä Vaasassa pelaa, mutta loukkaantumisestaan toipuvan Sami Kapasen pelaaminen on mahdollista. Kapasen pelaaminen ratkeaa vasta pelipäivän aamuna.

» Lähetä palautetta toimitukselle