Kiekko-Vantaa nappasi jo kolmannen Mestis-mestarin - Sund suuntaa Vantaalle

MESTIS / Uutinen
Sund jatkaa uraansa Vantaalla.
Kiekko-Vantaa vahvistaa hyökkäystään KeuPassakin viime kaudella kiekkoilleella Joel Sundilla.

Joel Sund pelasi viime kaudella Liigaa JYPissä sekä Mestistä KeuPassa. Liigassa 25-vuotias laitahyökkääjä keräsi 21 ottelussa kaksi syöttöpistettä. Mestiksen runkosarjassa hän viimeisteli 20 ottelussa tehot 2+6 ja mestaruusjuhliin päättyneissä pudotuspeleissä pistepussi karttui 15 ottelussa kahdeksalla tehopisteellä.

− Voittojahan tuli, mutta omalta kohdalta se oli vaikea viime kausi. Onneksi pääsin sitten loppukaudeksi Keuruulle ja siellä sai pelata paljon, Sund kertoi.

− Hyvillä mielin siirryn Kiekko-Vantaaseen. Haluan auttaa joukkuetta voittamaan ja sitä kautta itsekin kehittyä pelaajana.

Jämsäläislähtöinen hyökkääjä on pelannut Liigassa kaikkiaan 60 ottelua. Mestis-kokemusta häneltä löytyy KeuPan lisäksi myös JYP-Akatemiasta. Mestis-pelejä hänellä on vyöllään kaikkiaan 163.

Sund on jo kolmas kevään aikana KeuPasta vantaalaisryhmään siirtyvä pelaaja. Aiemmin sopimukset joukkueen kanssa tekivät hyökkääjät Riku Tiainen ja Miro-Pekka Saarelainen.

Päivittetty 20.06: Tiaisen lisäksi myös Miro-Pekka Saarelainen siirtyi aiemmin KeuPasta Kiekko-Vantaaseen eli Sund on kolmas Vantaalle KeuPasta siirtynyt pelaaja, eikä toinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle