KeuPa kiinnitti kaksi keskushyökkääjää

MESTIS / Uutinen
KeuPa HT vahvistuu kahdella hyökkääjällä.
Rauman Lukko ja KeuPa HT ovat hankkineet yhteistyössä kaksi keskushyökkääjää. Keuruulla kautensa aloittavat Eetu Karvinen ja Eetu Koivistoinen, molempien sopimukset ovat mallia 1+2.

Eetu Karvinen on 22-vuotias vasemmalta laukova Kiekko-Vantaan kasvatti, joka on pelannut myöhemmät juniorivuotensa Helsingin IFK:n joukkueissa. Kaudeksi 2012-13 hän siirtyi Pohjois-Amerikan junioriliigoihin USHL:ään ja NAHL:aan, joissa kertyi kahden kauden aikana 110 pelattua ottelua tehoin 16+33=49.

Viime kaudella 185-senttinen ja 87-kiloinen Karvinen edusti kahdessa Mestis-ottelussa TUTO Hockeyta ennen siirtoaan MHL-liigaa pelaavan Red Bull Salzburg II:n riveihin. 27 pelaamassaan ottelussa Karvinen kirjautti tililleen 18 tehopistettä.

Eetu Koivistoinen on Espoon Bluesin juniorikoulun kasvatti, joka on kuulunut myös juniorimaajoukkueiden vakiokalustoon. 188-senttinen ja 90-kiloinen vasemmalta laukova Koivistoinen on iskenyt pelaamassaan 109 A-nuorten SM-liigaottelussa tehopisteet 35+40=75. Hän oli mukana voittamassa myös A-nuorten Suomen mestaruutta kaudella 2013-14, toimien joukkueen varakapteenina ja kirjaten 47 ottelussa 42 (22+20) tehopistettä.

Karvisen ja Koivistoisen lisäksi Lukon ja KeuPan yhteisiä pelaajia ovat hyökkääjä Riku Pitkänen, jonka sopimus on mallia 1+1 sekä puolustaja Ville Hyvärinen, 1+2 mallisella sopimuksella.

Yhteisten pelaajien lisäksi Lukon ja KeuPan yhteistyö mahdollistaa sen, että Lukko voi tarvittaessa kutsua riveihinsä kenet tahansa KeuPa-pelaajan.

Näiden sopimusten myötä sekä Lukon että KeuPa HT:n joukkueet ovat valmiit.

 

 

» Lähetä palautetta toimitukselle