Karri Rämö yllätyssankarina Flamesille, Timosen unelma askeleen lähempänä

NHL / Uutinen
Rämölle yllätyskomennus ja voitto.
Kuva © Getty Images
Sunnuntain vastaisen yön NHL-kierroksella selvitettiin kaksi toiselle kierrokselle selvinnyttä joukkuetta lisää, kun Calgary Flames ja Chicago Blackhawks ottivat sarjoissaan neljännet voitot. Detroit Red Wings pisti puolestaan Tampa Bay Lightningin selkä seinää vasten.

Karri Rämö sai komennuksen luukulle NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen kuudennessa ottelussa, kun sarjassa muuten jämäkästi pelannut Jonas Hiller päästi kaksi maalia kolmesta ensimmäisestä kohtaamastaan laukauksesta. Rämönkään aloitus ei ollut herkullinen, sillä Radim Vrbata yllätti suomalaisen ylivoimalla ylänurkkalaukauksella reilut kaksi minuuttia vaihdoksen jälkeen.

Ilta päättyi kuitenkin onnellisesti, sillä vaikeasta alusta sisuuntunut Flames aloitti ensimmäisen erän lopulla hurjan kirin ja ratkaisi lopulta pelin neljällä kolmannen erän maalillaan.

Michael Ferland aloitti kirin kaikkien aikojen ensimmäisellä pudotuspelimaalillaan. Toisessa erässä Flames kiri jo tasoihin ennen kuin Luca Sbisa vei taas Canucksin johtoon. Kolmas erä päätyi Flamesin ilotulitukseksi. Se vei laukaukset 13-6 ja maalit 4-0, kun lopussa joukkue osui kaksi kertaa tyhjään maaliin Canucksin hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia. Ferland keräsi tehot 2+1 ja Jiri Hudler 2+2.

Flames jatkaa toiselle kierrokselle otteluvoitoin 4-2 ja kohtaa siellä oman sarjansa voitoin 4-0 selvittäneen Anaheim Ducksin. Markus Granlund huilasi pelin katsomon puolella reserveissä. Ottelun maalit näet täältä.

Timonen lähemmäs unelmaa

Kimmo Timosen edustama Chicago Blackhawks rynnisti myös tappioasemasta voittoon ja toiselle kierrokselle kukistamalla Pekka Rinteen Nashville Predatorsin kuudennessa ottelussa lukemin 4-3. Nashville Predators johti ensin ottelua 2-0 kahdella James Nealin osumalla. Patrick Sharp kavensi, mutta Matt Cullen lisäsi Predatorsin johdon taas kahteen maaliin ajassa 11.16. Ottelun kohokohdat näet täältä

Tämä sai Blackhawksin vaihtamaan taas maalivahtia. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa maalilta pois vaihdettu Corey Crawford korvasi Scott Darlingin ja piti sen jälkeen maalinsa puhtaana. Myös vaihdosta sisuuntunut pelaajisto maalivahtien edessä heräsi ja Blackhawks tuli tasoihin vielä samassa erässä. Ottelun sankariksi nousi Duncan Keith, joka yllätti lyöntilaukauksellaa Rinteen ruuhkan takaa kolmannessa erässä. Blackhawks eteni toiselle kierrokselle voitoin 4-2 ja kohtaa siellä otteluparin St. Louis Blues-Minnesota Wild voittajan. Teuvo Teräväinen oli jälleen poissa kokoonpanosta ja Timonen pelasi ottelussa alle kymmenen minuuttia.

Detroit Red Wingsin Petr Mrazek piti puolestaan pudotuspelien toisen nollapelinsä viidennessä ottelussa Tampa Bay Lightningia vastaan. Red Wings rökitti Lightningin luvuin 4-0 ja Mrazekille merkittiin ottelussa 28 torjuntaa. Lightningin ykköstähti Steven Stamkos on edelleen ilman maalia tämän kevään pudotuspeleissä, vaikka osui runkosarjassa peräti 43 kertaa.

Lightning on nyt selkä seinää vasten, sillä Red Wings johtaa sarjaa voitoin 3-2. Kuudes ja mahdollisesti ratkaiseva ottelu pelataan Detroitissa tiistain vastaisena yönä kello 2.00 Suomen aikaa.

CALGARY-VANCOUVER 7-4 (Calgary jatkoon voitoin 4-2)

CHICAGO-NASHVILLE 4-3 (Chicago jatkoon voitoin 4-2)

TAMPA BAY-DETROIT 0-4 (Detroit johtaa voitoin 3-2)

NY ISLANDERS-WASHINGTON 3-1 (Otteluvoitot tasan 3-3)

 

 

 

» Lähetä palautetta toimitukselle