Karjalainen ja Keinänen jatkavat Peliitoissa

MESTIS / Uutinen
Mestiksen valmentajaeliittiin päättyneellä kaudella noussut Petri Karjalainen jatkaa Peliitat-fanien iloksi Heinolassa.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Mestiksen puolivälieriin saakka päättyneellä kaudella yltänyt Peliitat julkisti keskiviikkona tulevan kauden rungon. Peliittojen kannalta merkittävimmät sopimukset lienevät päävalmentaja Petri Karjalaisen ja kapteeni Jani Keinäsen kanssa sorvatut jatkopahvit.

Heinolassa keskushyökkääjäosasto laitettiin kertaheitolla kuntoon, kun pöytään lyötiin neljän sentterin nimet. Peliittojen viime kauden keskushyökkääjäkvartetti Jani Keinänen, Ville-Matti Koponen, Jukka Sompi ja Topi Kettunen jatkaa seurassa myös ensi kauden.

Seuran urheilutoimenjohtaja Pekka Saittakari tunnustaa, että varsinkin Keinäsen ja Koposen sopimukset ovat joukkueen rakennuksen kannalta tärkeitä.

– Nämä kaverit tuovat selkeästi uskottavuutta toimintaamme. Toki olemme tyytyväisiä kaikkiin muihinkin pelaajasopimuksiin, sillä niiden eteen on jumpattu tässä viime viikkojen aikana melko paljon.

Myös valmennuskuviot selkiytyivät keskiviikkona, kun Peliitat ilmoitti tehneensä jatkosopimuksen Mestiksen valmentajaeliittiin nousseen Petri Karjalaisen kanssa. Karjalaisen avuksi Heinolaan saapuu Lauri Merikivi. Merikivi saapuu Peliittoihin Oulun Kärppien B-juniorien päävalmentajan paikalta ja on päävalmentaja Karjalaiselle ennestään tuttu mies.

– "Late" on eteenpäin urallaan haluava ja pätevä valmentaja. Hän tarttui innolla haasteeseen, kun paikka Timo Kepon Itävallan siirron myötä aukesi, Karjalainen kertoo.

– Merikivi on tehnyt vakuuttavaa työtä Oulussa ja vienyt pelaajia eteenpäin kohti liigajoukkuetta ja siksikin hän on varmasti hyvä valinta meidän joukkueeseemme.

Urheilutoimenjohtaja Saittakari on erityisen tyytyväinen valmentajakuvion ratkeamiseen.

– Kyllä tuo valmentajasopimusten solmiminen oli kulmakivi koko joukkueen kokoamiselle.

Nurmisen komealle Peliitat-uralle jatkoa

Viime kaudella pääasiassa Mikkelissä Oilersin Suomi-sarjajoukkueen riveissä kiekkoillut ja loppukaudeksi loukkaantumisten vuoksi Mestis-joukkueen mukaan noussut hyökkääjä Jesse Peltonen teki myös yhden vuoden jatkosopimuksen.

"Hoferin sopimuksen myötä joukkueen ulkonäkökeskiarvo parani huomattavasti."

Puolustajista Peliitat kiinnitti olkapäävamman vuoksi vajaan kauden pelanneen italialaispuolustaja Roland Hoferin sekä koko kauden rooliaan heinolalaispuolustuksessa kasvattaneen Risto Mattilan. Pitkän ja komean uran Heinolassa pelannut Aki Nurminen rustasi Mattilan ja Hoferin tapaan nimensä jatkosopimukseen.

– Kyllähän Akin jatko meillä on erittäin tärkeä juttu. Hän tuo Keinäsen ja Koposen kanssa koppiin kokemusta ja on todellinen seuraikoni.

Muidenkin puolustajien sopimuksiin Saittakari on tyytyväinen.

– Hoferin vahvuudet on puolustuspäässä ja Mattila pystyy ottamaan roolia myös hyökkäyspäässä.

– Lisäksi on sanottava, että Hoferin sopimuksen myötä joukkueen ulkonäkökeskiarvo parani huomattavasti, Saittakari naurahtaa.

Maalivahtiosastolle Peliitat kiinnitti Heikki Tuomiston, joka oli viime kaudella pitkälti Pelicans-apujen sekä tulevaksi kaudeksi suurempiin ympyröihin siirtyvän Rasmus Rinteen varjossa pelaten vain kahdeksan Mestis-ottelua.

Try out -sopimuksilla Peliittojen harjoitusrinkiin liittyvät seuran omat kasvatit, viime kaudella Mestis-debyyttinsä tehnyt puolustaja Jaakko Kauppi sekä hyökkääjät Tomi Stylman ja Joona Rönkkö.

Porin Ässien A-nuorista Heinolaan halajava Joona Tolvanen on tähän mennessä julkistetuista pelaajista ainoa uusi nimi. Try out -sopimuksen rustannut Tolvanen tehtaili päättyneellä kaudella A-nuorten SM-liigassa 43 ottelussa 18 maalia ja 12 maalisyöttöä.

– Neuvottelut sujuivat nyt julkaistujen sopimuspelaajien kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä ja saimme aikaan kaikkia osapuolia tyydyttävät ratkaisut, Saittakari iloitsee.

Rakennus jatkuu

Peliitat vahvistaa joukkuettaan rauhassa. Nyt kasassa olevan rungon ympärille halutaan hankkia pelaajia, jotka aidosti haluavat edetä urallaan eteenpäin. Rahalla Peliitat ei pysty jatkossakaan kilpailemaan.

– Sentteriosasto on nyt hyvällä mallilla ja sen ympärille on mukava lähteä rakentamaan. Joukkueellamme tuntuu olevan imua markkinoilla, mutta nyt katsomme rauhassa joukkueeseemme sopivat pelaajat, päävalmentaja Karjalainen kommentoi.

– Pärjäämme vain ja ainoastaan hyvällä joukkuehengellä ja sitä edistäviä pelaajia me joukkueeseemme myös haluamme.

Uusien pelaajien kartoittamisen lisäksi Peliitat neuvottelee edelleen usean viime kauden pelaajan kanssa. Joukkue on lopullisesti kasassa kuitenkin vasta kauden kynnyksellä.

– Meillä on hyvä neuvotteluyhteys muihinkin edelliskauden pelaajiin. Kun ajatellaan, että nyt on vasta huhtikuu, niin olemme mielestäni hyvässä vaiheessa, Saittakari huomauttaa.

Kaikki nyt julkistetut sopimukset ovat yksivuotisia.

» Lähetä palautetta toimitukselle