Kari Savolaisesta jääkiekon kehityskeskuksen toiminnanjohtaja

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomen Jääkiekkoliiton valmennuspäällikkö Kari Savolainen on kansainvälisen jääkiekon kehityskeskuksen uusi toiminnanjohtaja. Savolainen jatkaa uuden toimensa ohella myös liiton valmennuspäällikkönä.

Jääkiekon kehityskeskuksen toiminnanjohtajana toimi aikaisemmin Erkka Westerlund, joka siirtyi viime syksynä A-maajoukkueen päävalmentajaksi. Savolaisella on aikaisempaa kokemusta kehityskeskuksen toiminnasta, sillä hän toimi johtajanvaihdokseen asti keskuksen asiantuntijaryhmän puheenjohtajana.

Kari Savolainen on toiminut aikaisemmin jääkiekkovalmentajana. Hän valmensi SM-liigassa JYPiä vuosina 1991-96 ensin kakkosvalmentajana ja sen jälkeen kaksi ja puoli kautta päävalmentajana. Viimeksi Savolainen on valmentanut Slovenian A-maajoukkuetta.

Suomen Urheiluopiston yhteydessä Vierumäellä toimivan jääkiekon kansainvälisen kehityskeskuksen tavoitteena on suomalaisen jääkiekon toimintaedellytysten turvaaminen ja parantaminen koulutuksen ja tutkimuksen koordinoinnin keinoin. Kehityskeskus toimii läheisessä yhteistyössä Kansainvälisen Jääkiekkoliiton IIHF:n kanssa, mikä antaa mahdollisuuden vaikuttaa lajin kehitykseen myös kansainvälisellä tasolla.

» Lähetä palautetta toimitukselle