Kannatti tapella? Jäähyily lannisti New York Islandersin kotonaan

NHL / Uutinen
Islanders sortui jäähyihin.
Kuva © Getty Images
Yön NHL-kierroksella pelattiin tiistain vastaisena yönä vain yksi kamppailu. Hall of Fame -illan ottelun vei isäntiään nöyryyttänyt Tampa Bay Lightning lukemin 4-0.

Heikosti kautensa aloittanut New York Islanders ei palkinnut kannattajiaan myöskään ottelussa Tampa Bay Lightningia vastaan. Metropolitan-divisioonan toiseksiviimeisellä sijalla majaileva Islanders otti köniinsä lukemin 0−4 ja jatkaa urakkaansa takanaan vain Carolina Hurricanes.

Lightining iski ensimmäisen erän lopulla kaksi maalia pikatahtiin, kun se siirtyi 42 sekunnin sisällä jo 2−0-johtoon. Toisessa erässä tahti oli hallinnan osalta kotijoukkueelle vielä vaikeampi, sillä erän maalit kirjattiin Lightningille samoin lukemin ja laukaukset 17−4.

Kotijoukkue sai syyttää ahdingosta itseään. Ensin Jason Chimeran maila osui Cedric Paquettea kasvoihin, siirtäen Paquetten paikkailtavaksi ja Chimeran neljäksi minuutiksi jäähypenkille.

Ylivoima ei tuottanut tulosta, mutta Islanders ei ottanut opiksi tästä. Scott Mayfield ajautui vähän myöhemmin tappeluun, jonka aloittajana hän sai ylimääräisen kaksiminuuttisen päästäen vieraat taas ylivoimalle. Ylistetty joukkuekaverien puolustaminen johti Nikita Kutšerovin kauden kuudenteen maaliin. Kolmisen minuuttia ennen erän loppua Vladislav Namestnikov iski lukemiksi jo 4−0. Kyseinen maali syntyi niin ikään ylivoimalla.

Tämä jäi myös ottelun lopputulokseksi, sillä kolmas erä oli maaliton. Andrei Vasiljevski torjui nollapelin 34 kopilla. Valtteri Filppula jäi ottelussa pisteittä. Lightning on divisioonassaan neljäntenä tasapisteissä olevan Ottawa Senatorsin sekä edellään olevien Boston Bruinsin ja Montreal Canadiensin takana.

» Lähetä palautetta toimitukselle