Kanada varmisti lohkovoiton, Valko-Venäjä joutuu karsimaan

MAAJOUKKUE / Uutinen
Elias Pettersson onnistui taidolla ja tuurilla.
Lauantaina nuorten MM-kisoissa pelattiin kaikkiaan neljä ottelua. Suomen lisäksi voittoon vyöryivät odotetusti Tšekki, Ruotsi ja Kanada.

Tšekki oli suurissa vaikeuksissa Valko-Venäjää vastaan. Ivan Drozdov vei Valko-Venäjän jo 2-0-johtoon toisen erän alussa, mutta Tšekille se toimi hyvänä herätyksenä ja seuraavat minuutit käänsivät pelin. Toisessa erässä Tšekki iski viisi maalia. Vaikka Valko-Venäjä voitti myös kolmannen erän, se ei riittänyt vaan Tšekki vei 6-5-voiton.

Radovan Pavlik oli ainoa Tšekin pelaaja, joka onnistui maalinteossa kahdesti. Valko-Venäjältä vastaavaan pystyi Jegor Šarangovitš. Avauserässä Tšekin Daniel Kurovsky joutui suihkuun huitomisesta.  Valko-Venäjälle ottelu oli alkulohkon viimeinen, ja kun kaikki päättyivät tappioon, on sarjanousijan kohtalona jälleen karsintasarja.

Ruotsi jyräsi Sveitsin yli päätöserässä. Kahden erän jälkeen joukkueiden eroa oli vain maalin verran, mutta kolmannen erän neljän maalin turvin lukemat kirjattiin Ruotsille 7-2. Elias Pettersson teki kaksi maalia, joista toinen oli komea soolomaali ja toinen onnekas ottaen kimmokkeen Tim Bernin mailasta.

Pettersson nousi tehoillaan turnauksen pistepörssin kärkeen, sillä kahden maalin ja yhden syötön myötä saldo on nyt 4+2. Kuudessa pisteessä ovat myös Yhdysvaltojen Casey Mittelstadt sekä ruotsalaispuolustaja Rasmus Dahlin, joka on kerännyt jokaisessa ottelussaan kaksi syöttöpistettä.

Ruotsille voitto oli jo 43. peräkkäinen nuorten MM-kisojen alkulohkossa.

Neljännen ottelunsa viiteen päivään pelannut Kanada päätti alkulohkonsa voitokkaasti. Tanskasta ei ollut juuri vastusta, ja lopulta voitto irtosi maalein 8-0. Brett Howden oli ainoa kanadalainen, joka sai nimensä maalitilastoihin kahdesti. Tehokkaimmaksi pelaajaksi nousi kuitenkin Callan Foote, joka syötti kolme Kanadan osumista.

Kymmenen pistettä alkulohkossaan kerännyt Kanada varmisti samalla lohkovoittonsa. Todennäköinen puolivälierävastustaja on Sveitsi, joka tarvitsee kolme pistettä Tšekkiä vastaan välttääkseen Kanadan kohtaamisen.

» Lähetä palautetta toimitukselle