KalPa vahvistaa rivejään Kiina-otteluun

MESTIS / Uutinen
Ex-kuopiolaiset Pasi Kuivalainen, Sami Simonen ja Tommi Miettinen pelaavat kasvattajaseuransa KalPan riveissä tämän illan ystävyysottelussa Kiinan A-maajoukkuetta vastaan.

80- ja 90-luvuilla yhteensä yhdeksän kautta KalPassa torjunut Kuivalainen, 29, on Lahden Pelicansin palkkalistoilla. Päättyvällä kaudella Kuivalainen torjui 43 runkosarjan ottelussa torjuntaprosentilla 90,43 ja välierissä torjuntaprosentilla 91,09.

Myös Tommi Miettinen, 26, pelasi kuluvalla kaudella SM-liigaa, mutta joukkueena oli Tampereen Ilves. Miettisen tehot olivat tällä kaudella kohdallaan, sillä kolmatta kauttaan Tampereen Ilveksessä pelannut keskushyökkääjä takoi henkilökohtaisen piste-ennätyksensä 11+31=42. SM-liigan runkosarjan pistepörssissä "Toma" oli 19.

Kolmas tämäniltainen vahvistus on KalPan liigasta putoamisen jälkeen Tanskan pääsarjan Vojens Lionsiin suunnannut Sami Simonen. Laitahyökkääjän tontilla viihtyvä Simonen, 27, nakutti päättyvällä kaudella Tanskan Eliteserienin 36 ottelussa tehot 12+12=24. Simonen on tekemässä paluuta Suomen kaukaloihin ensi kaudeksi. Simosen itsensä mukaan yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona on KalPa.

KalPan ja Kiinan kohtaaminen tänään 5.4. kello 18.30 Niiralan montussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle