Kai Tillanen RoKin uusin vahvistus

MESTIS / Uutinen
Mestiksen sarjajumbo Rovaniemen Kiekko vahvistaa maalivahtiosastoaan kokeneella Kai Tillasella. Viimeiset kaksi ja puoli kautta Kotkan Titaanien veräjän suulla torjunut Tillanen allekirjoitti RoKin kanssa loppukauden kattavan pelaajasopimuksen.

Mikkelistä kiekkomaailman tietoisuuteen ponnistanut 28-vuotias maalivahti Kai Tillanen siirtyy RoKiin. Mestiksen pahnanpohjimmaisena ja kovaa vauhtia kevään karsintakarkeloihin matkalla oleva rovaniemeläismiehistö nappasi kuluvan syyskauden Suomi-sarjassa Titaanien ja kevätkaudella kolme peliä HC Keski-Uusimaan riveissä torjuneen Tillasen vahvuuteensa loppukauden mittaisella sopimuksella.

– Tarvitsemme kokeneen veskarin jakamaan kuormaa loppukaudesta, siksi Tillanen liittyy joukkoon. Joukkuetta tullaan vielä vahvistamaan lisää ennen siirtorajan umpeutumista, toteaa RoKin toimitusjohtaja Teemu Kallioniemi.

Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Mikkelin Jukurien, Hyvinkään Ahmojen ja viimeksi kaudella 2008–2009 Titaanien maalilla torjunut Tillanen on RoKille oiva lisä, sillä veskarilla on tilillään kahdelta viime keväältä kokemusta Mestis-karsinnoista titaanipaidassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle