Kaarlehto palaa TUTOn maalinsuulle

MESTIS / Uutinen
Kaarlehto pelasi vahvasti viime kaudella Mestiksessä.
TUTOn maalia viime kaudella vartioinut Karolus Kaarlehto torjuu turkulaisryhmän maalilla myös ensi kaudella.

Karolus Kaarlehto on TPS:n sopimuspelaaja, mutta siirtyy tulevan kauden kattavalla lainasopimuksella TUTOn riveihin. 19-vuotias Kaarlehto torjui TUTOn maalilla viime kaudella 28 runkosarjaottelua torjuntaprosentilla 92,5 ja pudotuspeleissä kuusi ottelua torjuntaprosentilla 94,6. Kauden päätteeksi hänet valittiin sarjan tähdistökentälliseen.

− Kaudesta jäi lopulta päällimmäiseksi ihan hyvä fiilis; tulin uuteen sarjaan ja pääsin hyvin mukaan kuvioihin. Henkilökohtaisella tasolla ensimmäinen kausi Mestiksessä meni ihan hyvin, mutta nyt on aika ottaa jälleen seuraava askel, koska kuitenkin se suurin jäi saavuttamatta viime kaudella. Menneestä kaudesta sain mukaan kokemuksia, jotka varmasti auttavat tulevalla kaudella, ja uskon olevani entistäkin valmiimpi taistelemaan voitosta, Kaarlehto kertoi.

Kaarlehto pelaa alustavasti koko ensi kauden TUTOssa, mutta TPS:llä on sopimuksella olevan pykälän mukaisesti mahdollista kutsua hänet takaisin, mikäli TPS:ssä tulee loukkaantumisia.

TUTOn maalivahtikolmikon Kaarlehdon kanssa tällä hetkellä muodostavat Julius Pohjanoksa sekä koeajalla oleva Ville Runola.

− Kilpailu peliajasta maalivahtien kesken on äärimmäisen kovaa. Tämä osa-alue on meillä nyt erinomaisella mallilla, TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola summasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle