ILV - IFK
LUK - HPK
SAI - JUK
SPO - PEL
WSH - SJS 2.00
OTT - ARI 2.30
CHI - NYI 3.30
CGY - CAR 4.00
EDM - DET 4.00

Kärppäjunioreille kolmivuotiset sopimukset

LIIGA / Uutinen
Oulun Kärpät kiinnitti kolme A-nuorten ykkösnimeään edustusjoukkueeseensa. Kolmivuotisen sopimuksen allekirjoittivat A-nuorten pistepörssin kärkiduo Joonas Komulainen ja Julius Junttila sekä saman sarjan puolustajien pisteykkönen Nico Lehto.

Julius Junttilan nimi tuli suuremman kiekkoyleisön tietoisuuteen viimeistään Pelicans-Kärpät –ottelussa, kun nuorukainen latoi kolmannessa liigaottelussaan kypärätempun. 18-vuotias hyökkääjä teki A-nuorten runkosarjassa kovaa jälkeä, kun 41 ottelussa syntyivät pisteet 27+33=60.

Kuhmon Kivassa ensimmäiset piirtonsa jäähän tehnyt ja C-nuorissa Kärppiin liittynyt 19-vuotias Joonas Komulainen on myös päässyt tällä kaudella pelaamaan yhden ottelun Kärppien edustusjoukkueessa. A-nuorissa pienikokoinen hyökkääjä muodosti Junttilan kanssa tehoduon ja nakutti 35 ottelussa tehot 22+35 =57. Kaksikko kävi kauden aikana myös yhden pelin lainalla Mestiksessä Kajaanin Hokin riveissä.

Nico Lehto ei vielä ole päässyt haistelemaan SM-liigan tuulia. 19-vuotias pakki on kärppälähtöinen pelaaja, mutta käynyt hakemassa vuoden verran kokemusta myös Rauman Lukon B-nuorista. Tällä kaudella pakki vei nuorten sarjan puolustajien pistepörssin 41 ottelussa syntyneillä pisteillä 9+37=46.

Kärpille omien nuorten pitkät sopimukset luovat pohjaa tulevaisuudelle.

– Seuran arvojen mukaisesti uskomme tulevaisuudessakin omiin kasvatteihimme. Junttila, Komulainen ja Lehto ovat tällä kaudella näyttäneet osaamisensa nuorten liigassa ja osa heistä myös SM-liigassa. Pitkäkestoisten sopimusten avulla pyrimme takaamaan pelaajalle parhaat mahdollisuudet kehittyä, kertoo Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho.

» Lähetä palautetta toimitukselle