Kärpät sopimukseen norjalaispuolustajan kanssa - omille nuorille jatkosopimuksia

LIIGA / Uutinen
Ronkainen jatkaa Kärppien takalinjoilla.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Kärpät kertoi tehneensä sopimuksen puolustaja Nicolai Bryhnisveenin kanssa ja jatkaneensa kahden pelaajan sopimuksia.

Nicolai Bryhnisveenin sopimus Kärppien kanssa on yksivuotinen ja se sisältää syyskuun loppuun ulottuvan koeajan. Viime kaudella 24-vuotias norjalaispuolustaja kiekkoili Allsvenskanissa Timrån riveissä ja iski 47 ottelussa tehot 5+17. Hän on pelannut urallaan myös yhdet MM-kisat Norjan paidassa.

− Bryhnisveen oli meidän harjoitusringissämme mukana kahden viikon ajan jäällä ja onnistui vakuuttamaan valmennusjohdon sopimuksesta. Hän on määrätietoinen urheilija, joka tarttui hienosti haasteeseen, kertoi Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho.

Bryhnisveenin sopimuksen lisäksi oululaisjoukkue teki kolmivuotiset jatkosopimukset puolustaja Taneli Ronkaisen sekä hyökkääjä Janne Kuokkasen kanssa.

Ronkainen pelasi jo viime kaudella 32 runkosarjaottelua ja keräsi niissä kaksi tehopistettä. Pudotuspeleissä 21-vuotias puolustaja tehtaili seitsemässä ottelussa kolme täysosumaa.

Alle 18-vuotiaiden maailmanmestarijoukkueeseenkin kuulunut Kuokkanen kiekkoili puolestaan Kärppien A-nuorissa ja iski 47 ottelussa komeat tehot 22+31. 18-vuotias hyökkääjä pelasi myös yhden Liiga-ottelun ja viimeisteli siinä kaksi maalia.

− Kuokkasen ja Ronkaisen sopimukset edustavat omien nuorten jatkumoa. Janne oli mukana voittamassa alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruutta, ja Taneli pelasi vahvan ja nousujohteisen kauden, Aho totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle