Kärpät kaappasi Pavel Rosan

LIIGA / Uutinen
Viime kaudella SM-liigassa hopealle sijoittunut Oulun Kärpät teki ensimmäisen todella kovan luokan hankintansa, kun seura solmi vuoden sopimuksen Pavel Rosan kanssa.

Tshekkiläinen Pavel Rosa, 32, siirtyy Ouluun Elitserienin Röglen riveistä. Rosa siirtyi Rögleen kesken viime kauden venäläisestä Avangard Omskista.

– Uskon, että saamme taitavan, hyvän pelinäkemyksen omaavan viimeistelijän joukkueeseen. Rosan historia pelaajana kertoo paljon. Kyseessä on kokenut maailmaa nähnyt hyökkääjä, joka tuntee myös SM-liigan, Kärppien päävalmentaja Matti Alatalo sanoo.

Ennen Ruotsin keikkaa maaliahne hyökkääjä pelasi viisi vuotta kivikovassa Venäjän liigassa. Rosalla on vyöllään myös yhteensä 36 NHL-ottelua Los Angeles Kingsin pelipaidassa.

SM-liigasta tshekkihyökkääjä muistetaan 2000-luvun alusta. Rosa takoi kaudella 2000-01 Hämeenlinnassa kovat tehot 25+26=51. Seuraavalla kaudella mies oli puolestaan isossa roolissa, kun Helsingin Jokerit voitti toistaiseksi viimeisimmän SM-kultansa.

– Pavel Rosa vahvistaa joukkueemme maalinteko- ja ylivoimapeliä. Rosa tuo joukkueeseemme tsekkiläistä taitoa ja ahneutta maalintekoon. Lisäksi rightin puoleinen kätisyys luo lisämahdollisuuksia ylivoimapeliimme, totesi puolestaan urheilutoimenjohtaja Ari Hilli.

» Lähetä palautetta toimitukselle