JYPin Tommi Kovaselle kuukauden huili

LIIGA / Uutinen
JYPin tehopuolustaja Tommi Kovanen joutuu olkapään tähystysleikkaukseen. Se pitää miehen sivussa kuukauden päivät. Kovanen ehti tehtailemaan pelaamassaan 11 ottelussa tehot 3+5.

JYP ei ole hankkimassa Kovaselle tuuraajaa. JYPin urheilutoimenjohtaja Jukka Holtarin mukaan edes kuuden kuukauden lievempi verokohtelu ulkomaalaispelaajille ei houkuttele JYPiä ostoksille. Tällöin ulkomaalaispelaajan työnantaja selviää pelkän lähdeveron maksamisella.

- No ei. Tämä ajatus lähtee ihan valmennuksesta. Niillä siellä on se viilein pää. Toppuuttelivat, että kyllä se tästä kun miehiä tulee takaisin, arvioi Holtari.

Entä Mestis? Onko JYP kiinnostunut hankkimaan Mestiksestä varamiesapua?

- Kiinnostunut ja kiinnostunut. Hyvä tästä tulee kunhan miehiä saadaan telakalta takaisin.

Holtari kommentoi myös JYP-kasvatti Lauri Kinoksen mahdollista liittymistä kasvattajaseuransa vahvuuteen, jos mies ei saisi koko kauden sopimusta Tapparaan.

- Silloin kun Lauri oli vapaana, niin meillä oli jonkin sortin kiinnostusta häntä kohtaan, muttei niin paljoa, että olisimme tarjonneet suoraa sopimusta. Olen nähnyt Laurin pari peliä Suomessa Tapparan paidassa ja tuo kantamme ei ole muuttunut kesästä miksikään.

Holtari innostui myös kehaisemaan loukkaantumisten takia kokoonpanoon noussutta 19-vuotiasta Mikko Mäenpäätä.

- Mäenpäässä on potentiaalia. Siksi hänet hankittiin. Ennakkoluuloton pelaaja, mutta kantaa mukanaan jokaista pelaamatonta peliään. Elementtejä hänen tapauksessaan ovat kaksi vammaa viime kaudella. Mukana oli huonoa tuuriakin. Kun hän oli armeijasta harjoitteluvapaalla, hänelle iski kuume.

- Kun hänet lähetettiin Sporttiin, niin tarkoituksena oli saada hänelle vain pelejä. Siinä vaiheessa hän oli organisaation yhdeksäs pakki. Hänen tapaisen pelaajan suhteen täytyy mennä peli kerrallaan ja katsoa missä mennään

JYPin joukkueenjohtaja Ilari Näckel valoitti JYPin takalinjojen nykykuntoa.

Jari Korhonen?

- Pelikunnossa. Sai tosiaan iskun suojattuun kohtaan. Ranne tärähti jotenkin, koska isku oli kova. Mutta kykeni kyllä
puristamaan käden nyrkkiin jo heti pelin jälkeen. Meillä on peli vasta torstaina, joten pelaa silloin.

Tommi Kovasen vamma?

-Lepoa kuukauden verran. Siinä olkapäässä on samanlainen kierukka kuin polvessakin ja se on sökönä. Me koetettiin ensin hoitaa sitä levolla, mutta nyt jouduttiin tähän.

- Muita loukkaantumisia ei puolustuksen osalta ole. Meillä on kahdeksan pakkia kokoonpanossa ja Erkka Leppänen vielä
yhdeksäntenä miehenä A-junioreissa. Joten miehiä riittää kyllä, Näckel totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle