JYPin takalinjoilla kaksi liigadebytanttia

LIIGA / Uutinen
Roni Allén pelasi viime kaudella pääosin Nuorten SM-liigaa.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Kauan odotettu liigakausi potkaistaan käyntiin perjantaina seitsemän ottelun voimin. Jyväskylässä nähdään kaksi liigadebytanttia.

Jyväskylässä kausi potkaistaan käyntiin JYPin ja HIFK:n ottelulla. JYP pelasi CHL- ja harjoitusottelut hyvin samanlaisilla kokoonpanoilla, eikä suuria muutoksia ole nähty liiga-avauksen alla. Juuso Vainion ja Nolan Yonkmanin poissaolot avaavat kaksi paikkaa pelaavasta seitsikosta.

Nämä paikat täyttävät Tuomas Salmela ja Roni Allén, jotka pelaavat samalla liigadebyyttinsä. Salmela on JYPin yhteistyöpelaaja Mestis-seura RoKista. 22-vuotias puolustaja pelasi rovaniemeläisjoukkueessa viime kaudella 35 ottelua iskien 18 tehopistettä.

Allén kiekkoili viime kaudella pääosin JYPin nuorten SM-joukkueessa, mutta kokemusta kertyi myös Mestiksen puolelta JYP-Akatemian paidasta. 40 ottelua Nuorten SM-sarjassa tuottivat 25 tehopistettä. 18-vuotias Allén on myös tyrkyllä alle 20-vuotiaiden MM-joukkueeseen vuoden vaihteessa pelattaviin kisoihin Yhdysvaltojen Buffalossa.

Hurrikaanipaitojen maalivahtiosastolla vastuu jakaantui tasaisesti liigakauden alla. Tällä kertaa aloitusvuorossa on Jussi Olkinuora

» Lähetä palautetta toimitukselle