JYPille nippu uusia pelaajia - Nättinen palaa Jyväskylään

LIIGA / Uutinen
Kolehmainen vaihtaa Kuopion Jyväskylään.
Kuva © Timo Savela
JYP on tehnyt kaksivuotiset pelaajasopimukset Joonas Nättisen, Janne Kolehmaisen ja Janne Tavin kanssa.

Viime kaudella SHL:n MODO:ssa pelannut Joonas Nättinen palaa seitsemän vuotta kestäneeltä reissultaan kasvattajaseuransa JYPin riveihin. MODOn lisäksi hän pelasi seitsemän vuoden aikana Liigaa Bluesin ja HPK:n riveissä sekä AHL:ssä Hamilton Bulldogsin paidassa.

 − Olen todella innoissani, kun pääsen takaisin JYP-paitaan ja pelaamaan kotikaupunkiini. JYPissä minut on opetettu pelaamaan lätkää ja täällä olen pienestä pitäen halunnut joskus pelata liigajoukkueessa. Nyt siihen tuli mahdollisuus, joten into on kova. JYPissä on ollut viime vuosina hyvä voittamisen kulttuuri ja haluan auttaa sitä jatkumaan, Nättinen totesi.

Janne Kolehmainen saapuu Jyväskylään KalPasta, jossa lappeenrantalaislähtöinen hyökkääjä pelasi kolme edellistä kautta. Päättyneellä kaudella fyysisestä pelistään tunnettu 29-vuotias hyökkääjä keräsi 57 ottelussa tehot 9+7.

− On hienoa tulla yhteen viime kausien menestyneimpään seuraan ja saada mahdollisuus menestyä kilpailukykyisessä joukkueessa. Seura on selvästi tehnyt hienoa työtä kulisseissa jo vuosia, ja se on siirtynyt pelinä kentälle saakka. Tuon JYPin yhteiseen hyvään oman työteliään ja fyysisen lisäni. Fiilikset ovat todella hyvät, kertoi Kolehmainen.

JYP vahvistuu myös SaiPasta siirtyvällä Janne Tavilla. Liigassa SaiPan lisäksi Pelicansia edustanut 25-vuotias hyökkääjä viimeisteli lappeenrantalaisjoukkueessa päättyneellä kaudella tehot 13+13.

− Olen erittäin innoissani siirtymisestäni JYPiin ja muuttamisestani Jyväskylään. Olen kuullut pelkkää positiivista niin seurasta kuin kaupungistakin. Uskon, että JYP tarjoaa minulle erittäin hyvät mahdollisuudet seuraavan kehitysaskeleen ottamiseen, arvioi Tavi.

− JYP on monta vuotta kamppaillut Liigan kärkisijoista ja pelasi tänäkin vuonna lähes finaaleissa, joten ensi kaudella mennään sitten loppuun asti.

» Lähetä palautetta toimitukselle