IFK - LUK
HPK - SAI
ILV - KÄR
ÄSS - JUK
OTT - COL 2.00
PHI - BOS 2.30
CGY - BUF 4.30
VAN - EDM 5.00
ARI - SJS 5.00

JYP vahvistuu Matias Myttysellä

LIIGA / Uutinen
Jyväskylän JYP on hankkinut Ilveksessä aiemmin pelanneen Matias Myttysen riveihinsä. Sopimus on kolmivuotinen.

Matias Myttynen, 22, on JYPin uusin hankinta. Tamperelaislähtöinen hyökkääjä siirtyy JYPiin kolmivuotisella sopimuksella. Myttynen on pelannut koko uransa kasvattajaseurassaan Ilveksessä. Viime kaudella keskushyökkääjä viimeisteli 47 ottelussa tehot 8+6=14.

Myttynen oli siirtymässä ensi kaudeksi Ruotsin Allsvenskanin Borås Hockeyn riveihin, mutta ruotsalaisseuran vaikeudet muuttivat miehen suunnitelmia.

– Myttynen omaa nuoreksi pelaajaksi jo vahvan SM-liigakokemuksen. Hän lisää myös JYP-hyökkäyksen kokoa. Uskomme, että Matiaksen parhaat pelivuodet ovat edessä, kuvaili Jukka Holtari tuoretta hankintaansa.


Myttynen taiteilee jatkossa hurrikaanipaidassa.

JYPille positiivinen tulos myös kaukalon ulkopuolella

SM-kultaa viime kevään juhlinut JYP teki kovaa tulosta myös kaukalon ulkopuolella. JYP Jyväskylä Oy:n tulos viime tilikaudella 1.5.2011–30.4.2012 oli täysimääräisten poistojen jälkeen 228 000 euroa positiivisen puolella.

Yhtiön liikevaihto kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna reilulla miljoonalla eurolla tuloksen näyttäessä nyt lukemaa 7,7 miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu tapahtui pääosin onnistuneiden KHL-pelaajakauppojen ja hyvän pudotuspelimenestyksen ansiosta.

JYPin taseen loppusumma on puolestaan 4,1 miljoonaa euroa.

» Lähetä palautetta toimitukselle