JYP teki kolme jatkosopimusta

LIIGA / Uutinen
Ossi Louhivaara, Jari Jääskeläinen ja Samuli Piiroinen jatkavat JYP-paidassa.

JYP on tehnyt jatkosopimukset kolmen hyökkääjänsä kanssa. Ossi Louhivaara ja Samuli Piiroinen pelaavat JYPissä kevääseen 2010 asti. Jari Jääskeläisen sopimus on 1-vuotinen ja kestää kevääseen 2009 asti.

Ossi Louhivaara, 24, pelaa JYPissä nyt neljättä kauttaan.

– Ossin ura on kärsinyt loukkaantumisista, mutta hän on loppusyksyn peleissä näyttänyt vahvan potentiaalinsa. Luotamme, että Ossi pääsee nyt täyteen kukoistukseensa, sanoo JYPin toimitusjohtaja Jukka Seppänen.

Jari Jääskeläinen, 26, on pelannut koko liigauransa JYPissä.

– Jari on jyppiläinen voimalaituri, joka laittaa itsensä täysillä likoon illasta toiseen ja antaa kaiken joukkueensa eteen. Sellaisia pelaajia tarvitsee jokainen joukkue, kertoo Seppänen.

Samuli Piiroinen, 28, pelaa toista kauttaan JYPissä.

– Samuli on ollut yksi joukkueemme tehokkaimmista pelaajista syyskaudella, kun verrataan tehopisteitä peliaikaan. Näkemyksemme mukaan hän omaa kaikki mahdollisuudet tulla kovaksi maalintekijäksi SM-liigassa, Seppänen toteaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle