JYP solmi jatkosopimuksia, Pihlman jatkaa

LIIGA / Uutinen
JYP ilmoitti torstaisen Pelicans-pelin jälkeen tehneensä kolme jatkosopimusta. Tärkeimpänä nimenä listassa on eräänä siirtomarkkinoiden kuumimmista nimistä pidetty Tuomas Pihlman, joka jatkaa Jyväskylässä 1+1-mallisella sopimuksella. Lisäksi Petri Virolainen ja Ilkka Vaarasuo jatkavat JYP-paidassa seuraavat kaksi vuotta.

20-vuotias Pihlman on JYP:n oma kasvatti, joka on tällä kaudella murtautunut liigapelaajien eliittiin. Väkivahva hyökkääjä on kiertänyt maajoukkueen mukana koko kauden ja tehnyt liigassa 52 ottelussa tehopisteet 19+15=34.

- Minulla oli paljon vaihtoehtoja, mutta JYP oli mielestäni paras paikka Suomesta. Oli hyvä saada asia ratkaistua ennen playoffeja, tyytyväinen Pihlman kertoi Pelicans-ottelun lehdistötilaisuudessa.

Pihlman on New Jerseyn kakkoskierroksen varaus kesältä 2001, joten hänen mahdollinen ensi kauden työnantajansa on myös Devilsin organisaatio. Pihlmanin sopimuksessa ei erityistä NHL-pykälää ole, mutta JYP:n toimitusjohtaja Jukka Seppänen myönsi realiteetit.

- Käytännössä jokaisessa sopimuksessa on nykyään NHL-pykälä, eli NHL voi halutessaan viedä sopimuksenalaiset pelaajat.

Jatkosopimukset tehneistä puolustajista kokeneempi, 28-vuotias Petri Virolainen on tällä kaudella ottanut suurimman vastuun JYP:n alakerran fyysisestä pelistä ja täyttänyt ruutunsa kunnialla. Lisäksi "Vaasan mylly" on tehnyt oman yhden kauden piste-ennätyksensä 7+7=14 52 ottelussa.

20-vuotias liigatulokas Ilkka Vaarasuo pääsi JYP:n puolustuksen loukkaantumisten myötä vakiokokoonpanoon ja on pelannut lupauksia herättävästi. Vaarasuon paras ominaisuus on vahva mutta sääntöjen mukainen fyysinen peli. Huolimatta puolustavasta roolista Iisalmen mies on ottanut 21 liigapelissä vain neljä jäähyminuuttia.

» Lähetä palautetta toimitukselle