IFK - LUK
HPK - SAI
ILV - KÄR
ÄSS - JUK
OTT - COL 2.00
PHI - BOS 2.30
CGY - BUF 4.30
VAN - EDM 5.00
ARI - SJS 5.00

JYP kiinnitti nuoren Tšekin maajoukkuehyökkääjän − myös kaksi suomalaislupausta Jyväskylään

LIIGA / Uutinen
David Tomasek on tuttu näky myös maajoukkuepaidassa.
JYP tiedotti kolme uutta pelaajakiinnitystä, kun David Tomasek, Joona Voutilainen ja Aleksi Rutanen liittyvät jyväskyläläisjoukkueeseen.

Tšekkiläinen David Tomasek siirtyy JYPiin kotimaansa Pardubicesta, jossa hän keräsi viime kaudella 27 tehopistettä 47 ottelussa. 22-vuotias hyökkääjä on pelannut yhdet Nuorten MM-kisat ja pelannut seitsemän ottelua aikuisten maajoukkueessa.

Aiemmin urallaan myös puolustajana pelanneen keskushyökkääjän sopimus kattaa kaksi seuraavaa kautta.

Pelicansista JYPiin siirtyy nuori maalivahti Joona Voutilainen, jonka sopimus on kaksivuotinen. Jälkimmäisestä sopimuskaudesta on seuran puoleinen optio. 21-vuotias espoolainen keräsi tunnettuutta erityisesti kevään pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, jonka kahdessa ottelussa hänen torjuntaprosentikseen muodostui 93,1.

− Voutilainen on teknisesti erittäin taitava ja yhä voimakkaasti kehittyvä maalivahti, kuvailee JYPin maalivahtivalmentaja Jarkko Hyytiä seuran tiedotteessa.

Myös JYPin laituriosasto saa uutta osaamista, kun 23-vuotias Aleksi Rutanen siirtyy hurrikaaniryhmään Espoo Unitedista. Viime kaudella hyökkääjä pelasi 50 ottelua Mestistä keräten 15 maalia ja 32 tehopistettä. Kolmevuotisen sopimuksen viimeisestä kaudesta on seuran puoleinen optio. 

− Mikä joukkueen ketjuista milloinkin on liemessä, niin valmentajat korjaavat sen laittamalla siihen ketjuun Aleksin, joka henkilökohtaisella panoksellaan liimaa ketjusta tasapainoisen, urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari sanelee.

JYPillä on ensi kaudesta sopimukset kolmen maalivahdin, yhdeksän puolustajan sekä 15 hyökkääjän kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle