Jukurit julkaisi pelaajarunkonsa, mukana nimekkäitä vahvistuksia

MESTIS / Uutinen
Päättyneellä kaudella Mestiksen toiseksi yltänyt Mikkelin Jukurit julkaisi perjantaina kauden 2011–2012 pelaajarunkonsa. Seura solmi tärkeitä jatkosopimuksia ja hankki myös kovia vahvistuksia.

Jukureiden puolustus saa ensi kaudeksi tuoretta verta, kun joukkueeseen uusina niminä liittyvät Pasi Järvinen, Juha-Petteri Purolinna sekä Lauri Taipalus. Samalla seura kertoi kiinnittäneensä Ilkka Kallioisen, Ilkka Vaarasuon ja Nicolas Beschin jatkosopimuksilla.

Mikkeliläisillä on täten ensi kaudeksi käsissään kauden 2010–2011 Mestiksen ykköstähdistön pakit, kun Kallioinen ja KooKoossa kiekkoillut Järvinen pokkasivat kunnianosoitukset.

Hyökkäykseen on myös tarjolla uusia miehiä. Jarkko Malinen siirtyy Mikkeliin Jokipojista, Iiro Memonen K-Laserista, Tobias Salmelainen tanskalaisesta Blue Herningistä ja Jesper Piitulainen SaPKosta. Jatkosopimukset Jukurit solmi puolestaan Mikko Hakkaraisen ja Antti Ojasen kanssa.

Maalivahtiosastolla Jukurit kertoi solmineensa jatkosopimuksen Kai Tillasen kanssa. Täten veskariosasto on kasassa, sillä Teemu Seppäsellä on myös sopimus ensi kaudesta.


Pasi Järvinen muuttaa Kouvolasta Mikkeliin.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

» Lähetä palautetta toimitukselle