Jukuripuolustukseen täydennystä

MESTIS / Uutinen
Jukurit kasvatti puolustuksensa miesvahvuutta kolmella tutulla nimellä. Erkka Leppänen siirtyy Mikkeliin JYPistä, kun taas Eero Hyvärinen ja Olli-Pekka Komulainen solmivat jatkosopimukset.

Erkka Leppänen, 21, esiintyi jukuripaidassa jo viime kaudella, mutta palasi kevääksi Mestis-kiertueeltaan takaisin Jyväskylään. Hän edusti kauden aikana myös SaPKoa ja Sportia. Mestis-otteluita monipuolisen puolustajan tilastoihin kirjattiin kaikkiaan 23, joissa hän iski tehot 2+4. SM-liigassa Leppänen nähtiin kauden aikana neljässä ottelussa.

Myös Eero Hyvärinen on Leppäsen tavoin JYPin kiekkokoulun tuotoksia. 22-vuotias pakki on pelannut kuitenkin jo kaksi täyttä kautta Jukureissa ja saalistanut molemmilta kausiltaan 13 tehopistettä.

Olli-Pekka Komulaisella, 22, on puolestaan edessään toinen kausi Mikkelissä. Kuopiolaislähtöinen peruspakki tehoili päättyneen kauden runkosarjassa tilastoihinsa saldon 3+8. Ennen siirtymistään jukurinuttuun Komulainen edusti SaPKoa.

Pakkikolmikon sopimukset ovat yksivuotisia. Jukureilla on nyt kasassa sopimukset jo kahdeksan puolustajan kanssa.

– Joukkueen rakennusvaihe on saavuttanut yhden välietapin ja nyt kesäharjoittelun käynnistyessä työ jatkuu entistäkin tiiviimmin. Tästä eteenpäin joukkuettamme vahvistetaan ja kehitetään yksi osa-alue kerrallaan, toiminnanjohtaja Mikko Romo kertoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle